Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Viranomaiset lievensivät Filippiinien ja indonesian uutta tsunamivaroitusta — pienet tsunamiaallot edelleen mahdollisia

Flippiinien eteläosassa tapahtui lauantaina voimakas 6,9 magnitudin maanjäristys. Tyynenmeren tsunamivaroituskeskus antoi järistyksen jälkeen varoituksen, jonka mukaan osaan Filippiinejä ja Indonesiaa saattaa iskeä tuhoisa tsunami. Varoitus kuitenkin lieventyi nopeasti. Tyynenmeren tsunamivaroituskeskus kertoi, että merenpinnan liikkeitä tarkkailevat mittarit eivät anna syytä huoleen – vaarallisten aaltojen kehittymisestä ei näy merkkejä. Keskus kuitenkin varoittaa, että pienemmät tsunamiaallot ovat mahdollisia Filippiinien rannikoilla sekä osissa Indonesiaa ja Palaua. Keskus ennustaa tsunamiaaltojen jäävän alle 0,3 metrin vuorovesitason yläpuolelle. Viranomaiset tiedottivat aluksi järistyksen voimakkuudeksi 7,2 magnitudia, mutta tarkensi voimakkuuden myöhemmin 6,9 magnitudiin. Maanjäristys tapahtui Filippiinien Mindanao-saarella. Järistyksen keskus oli 59 kilometrin syvyydessä. Filippiinien viranomaisille ei ole toistaiseksi raportoitu maanjäristyksen aiheuttamista tuhoista tai mahdollisista uhreista. Kansainväliset uutistoimistot kertovat, että järistysalueen asukkaiden mukaan maanjäristys kesti noin minuutin. uutistoimistojen tietojen mukaan ihmiset juoksivat ulos kodeistaan, mutta suuria vahinkoja järistys ei aiheuttanut. Tsunamivaroituksen lieventymisestä huolimatta Filippiinien viranomaiset kehottavat ihmisiä välttämään rannikkoalueita ja rantoja iltakymmeneen saakka. Filippiinit sijaitsevat alueella, jossa tapahtuu noin 90 prosenttia maailman maanjäristyksistä. Viikko sitten Flippiinien naapurimaahan Indonesiaan iski tsunami, joka syntyi tulivuori Anak Krakataun purkautumisesta. Tsunamin kerrotaan tappaneen tähän mennessä yli 400 ihmistä Indonesiassa. Loukkaantuneita on yli 7 000 ja lukuisia ihmisiä on edelleen kateissa. Indonesian viranomaiset arvioivat, että tsunamin takia on evakuoitu yli 40 000 ihmistä.