Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

1960-luvun suuri kuntauudistus olisi voinut mullistaa Satakunnankin – Sen ajan suunnitelmista toteutui vain pieni osa

Kokemäestä tuli 50 vuotta sitten silloisen Turun ja Porin läänin suurin maalaiskunta. Syy muutokseen oli Kauvatsan liittyminen osaksi Kokemäkeä vuoden 1969 alusta. Kuntaliitos osui aikaan, jolloin ensimmäinen suuri kuntauudistus puhutti koko kuntakenttää. Lääninhallituksen päätöksen mukaan läänin kuntien määrässä tavoiteltiin lukua 34, kun niitä vuoden 1969 alussa oli 107. 1960-luvulla alkanut uudistus ei toteutunut läheskään aiotulla tavalla. Satakunnassa Porin maalaiskunta liittyi Poriin vuonna 1967, mutta isompi liitosaalto nähtiin vasta 1970-luvun puolella, jolloin Hinnerjoki ja Honkilahti liittyivät Euraan, Ahlainen Poriin sekä Tyrvää ja Karkku Vammalaan. Viimeinen tuon kuntauudistuksen liitos Satakunnassa oli Kiikan ja Keikyän yhdistyminen Äetsäksi vuonna 1981. Satakunta saattaisi olla nyt melko erilainen, jos 1960-luvulla suunnitellut kuntaliitokset olisivat toteutuneet. Mikä olisikaan Huittisten elinvoima, jos Keikyä, Punkalaidun ja Vampula olisivat tuolloin ehdotuksen mukaisesti liittyneet siihen? Entä mikä olisi ollut Pohjois-Satakunnan kehitys, jos Honkajoki, Jämijärvi ja Karvia sekä osat Siikaisista ja Pomarkusta olisi liitetty Kankaanpäähän? Parhaiten tuolloisen kuntauudistuksen visiot ovat toteutuneet Sastamalassa, joka ei toisin enää aikoihin ole ollut Satakuntaa. Suur-Vammalaan kaavailtiin Vammalan lisäksi Karkkua, Kiikkaa ja Tyrväätä. Seuraavassa kuntauudistuksessa muodostunut Sastamala on nyt paljon tuolloin kaavailtua isompi. Huittinen ja Kankaanpää ovat Satakunnassa merkittäviä aluekeskuksia, vaikka ne eivät laajentuneetkaan 1960-luvulla suunnitellulla tavalla. On kuitenkin aiheellista kysyä, olisivatko ne vielä vahvempia, jos liitokset olisivat toteutuneet. Todennäköisesti olisivat, iso Huittinen olisi jopa vahvistanut koko Satakuntaa. Kokemäkikin sai aikanaan nostetta Kauvatsan kuntaliitoksesta. Se oli tärkeää kilpailussa naapurikuntien kesken. Silti voi todeta, että ajan saatossa Kauvatsa on tullut Kokemäelle kalliiksi. Palveluverkon ylläpitäminen laajalla maaseutualueella ei ole halpaa.