Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Mahdollista vain Suomessa? Jami, 30, laittoi hokkarit jalkaan ja lähti Vanhan Rauman kaduille luistelemaan - katso video

Yhtäkkiä urheiluhierojana työskentelevä Määttänen sai hauskan idean. –Kävelin tyttöystävän kanssa Kalatorilla, jonka kadut olivat todella jäiset. Päätin, että kokeilen luistelemista, Määttänen kertoo. Hän pani hokkarit jalkaan ja tyttöystävä kuvasi luisteluesityksen. –Kaduilla luisti hyvin. Lämpötila käväisi päivällä plussan puolella ja illalla pakkanen jäädytti kosteat kadut, Määttänen kehaisee luistelukeliä. Rauman kadut ovat Määttäsen mielestä pääsääntöisesti hyvin hiekoitettuja. –Yleensä kadut ovat hyvässä talvikunnossa. Nyt hiekoittajat taisivat olla vielä joululomalla. Ainakaan aamulla kalatorin katuja ei oltu vielä hiekoitettu, mutta plussakeli alkoi hiljalleen sulattamaan jäisiä katuja, Määttänen kertoo. Ilmatieteen laitos on viime päivinä varoittanut jalankulkijoita liukkaudesta.