Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Vaalikone Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Oivanen kulkee Qatarissa "poliisikyydillä" – Metroa rakennetaan jo jalkapallon MM-kisoihin: "Paikalliset arvelevat, että tuskinpa sitä kisojen jälkeen monet käyttävät"

Hakkuri Mikko Oivasen hienoon ansioluetteloon kirjattiin syksyllä yksi uusi maa, kun huittislainen allekirjoitti pelaajasopimuksen qatarilaisen Police Sports Unionin kanssa. ”Poliisien” alkukausi on sujunut mainiosti, sillä kahdeksan kierroksen jälkeen joukkue johtaa sarjaa ilman tappioita. –Kärkiporukat ovat ihan hyviä, mutta pelin taso ei pysy samalla tavalla kuin kovemmissa sarjoissa, Oivanen kertoo. Ennen kauden alkua Police Sports hävisi Qatarin Super Cupin Al-Rayyanille 1–3, mutta tuolloin joukkueen rakentaminen oli vielä kesken. –Tällä hetkellä näyttää siltä, että täällä on kolme joukkuetta, jotka voivat voittaa liigan: Al Arabi, Al-Rayyan ja me. Sitten on ehkä kolme tai neljä sellaista porukkaa, jotka pystyvät hyvänä päivänä voittamaan kärkikolmikon. Sarjan häntäpää on melko heikko. Oivasen harjoittelua ja pelaamista ovat jonkin verran haitanneet selkävaivat. –Pelihallin hyvä lattia helpottaa tilannetta, mutta betonilla paikat eivät vain pidemmän päälle kestä treenaamista, hakkuri toteaa. Maassa vuonna 2022 järjestettävät jalkapallon MM-kisat näkyvät jo Qatarin rakentamisessa. –Dohaan rakennellaan metroakin MM-futiksen takia. Paikalliset arvelevat, että tuskinpa sitä kisojen jälkeen monet käyttävät. –Myös teitä parannellaan, joka viikko liikennejärjestelyt muuttuvat. Kuumuuden ja kuivuuden vuoksi viheralueet ja puistot vaativat melkoiset kastelujärjestelmät. Myös Qatarin ”mustan kullan” eli öljyn tuoma vauraus näkyy Dohan katukuvassa. –Autot ovat vähän eri luokkaa, mihin Suomessa on totuttu, eikä busseja juuri kaupungissa näy. –Asustelen muiden pelaajien tavoin huoneistohotellissa. Hallille pääsee mukavasti ”poliisikyydillä” - kaikilla pelaajilla on käytössään Land Cruiserit, entiset poliisiautot, Oivanen sanoo. Ennen Qatariin siirtymistään Mikko Oivanen on pelannut ammattilaisen Kreikassa, Puolassa, Iranissa, Kiinassa, Ranskassa ja Turkissa. Suomessa hän on edustanut pääsarjatasolla Hurrikaani-Loimaata, Vammalan Lentopalloa, rovaniemeläistä Santasportia sekä Raision Loimua. Maaotteluita 32-vuotiaalle Oivaselle on kertynyt kaikkiaan 214. Arvokisoissa Lauttakylän Lujan kasvatti on edustanut Suomen vuoden 2014 MM-kisoissa Puolassa sekä viidesti EM-kisoissa, viimeksi syksyllä 2015 Italiassa.