Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Indonesian alue kärsinyt useista tsunameista – uusimman katastrofin uhrimäärä selviää vasta raivaustöiden edetessä

Kuolleiden määrän pelätään kasvavan Sudansalmen yli pyyhkineessä tsunamissa Indonesiassa. Sunnuntaiaamun tietojen mukaan yli 60 ihmistä on kuollut ja satoja loukkaantunut Jaavan ja Sumatran saarilla. Lauantai-iltana iskeneen tsunamin syynä arvellaan olevan vedenalaiset maanvyörymät. Sundansalmessa sijaitsevan Anak Krakatau -tulivuoren on kerrottu purkautuneen noin puoli tuntia ennen tsunamia. Ulkoministeriö selvittää tilannetta suomalaisten osalta. Matkustusilmoituksen tehneet ovat saaneet tekstiviesti-ilmoituksen tapahtuneesta. Indonesiaa koetteli tsunami myös syyskuun lopussa, kun Sulawesin saarella sattunut maanjäristys sai vesimassat liikkeelle. 7,5 magnitudin järistys vaikutti tuolloin kymmenien kilometrien matkalla. Järistys oli niin kova, että se voitiin havaita mittalaitteilla Suomessa saakka. Viikon kuluttua tsunamista oli arvioiden mukaan 1 500 kuollutta, minkä lisäksi kateissa oli tuhansia ihmisiä. Noin 200 000 ihmisen arvioitiin tarvitsevan humanitaarista apua. Huomattavasti kovempi tsunami alueella koettiin vuonna 2004. Sumatran saaren edustalle iskenyt erittäin voimakas järistys käynnisti tsunamin, joka kulki koko Intian valtameren läpi. Tsunami surmasi 226 000 ihmistä 13 maassa. Kuolleiden joukossa oli 179 suomalaista.