Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Joulu voi perhekeskeisenä juhlana olla monelle rankka koettelemus – monet vanhuksemme ovat niitä maan hiljaisia

Joulu voi perhekeskeisenä juhlana olla monelle rankka koettelemus. Yksinäisyyden tunne voimistuu, kun koko muu maailma pysähtyy läheistensä kanssa joulunviettoon. Iäkkäimmille meistä oman lähipiirin tärkeimmistä ihmisistä saattaa aika jo olla jättänyt ja nuoremmat sukulaiset viettävät jouluaan jossain kaukana. Juuri jouluna tulee heitä kaikkia eri tavalla ikävä. Vanhuustutkimusten mukaan loppuvuosi on yksinäisille ikäihmisille vaikeaa aikaa. Arkisten palveluiden ja jouluruuan rinnalle moni vanhus kaipaisi lisäksi seuraa. Joulun paras lahja olisi lämmin halaus ja kiireetön keskusteluhetki. Iäkkäiden terveydestä puhuttaessa keskustelu painottuu usein hoivaan ja tapoihin järjestää hoitoa. Aivan yhtä tärkeää on kuitenkin huolehtia myös vanhusten mielen hyvinvoinnista. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta ratkaisevaa onkin juuri yksinäisyyden torjuminen ja aktiivisen elämän mahdollistaminen. Tutkimukset osoittavat, että yksinäisyyden kokemus vaikuttaa laaja-alaisesti elämänlaatuun ja -hallintaan. Suomen väestö muuttuu yhä iäkkäämmäksi tulevien vuosien aikana. Yksi 2020-luvun suurimmista ratkaisua vaativista kysymyksistä on se, miten pystymme pitämään huolta jokaisesta ikäihmisestä. Monet vanhuksemme ovat niitä maan hiljaisia. Niitä, jotka eivät ole ensimmäisenä itselleen mitään vaatimassa. Niitä, jotka tyytyvät vähään. Joskus jopa niin, että se uhkaa jo omaa terveyttä. Sellainen ihminen ei osaa edes pyytää itselleen ystävää eikä seuraa. Sen vuoksi onkin tehtävä etsivää vanhustyötä, jonka tavoitteena on löytää erityisen haasteellisissa elämäntilanteissa olevia ikäihmisiä ja tukea heitä. Erilaisten järjestöjen kautta on mahdollista löytää myös ystävä, jonka kanssa puhua ja tutustua. Nämä vapaaehtoiset tekevät tärkeää työtä kohdatessaan vanhuksia ja antamalla heille aikaansa. Jokainen meistä voi pitää myös silmät ja korvansa auki. Apua tarvitseva voi asua esimerkiksi naapurissa, tai olla lähisukulainen. On vain uskallettava kysyä, miten sinä voit. Yksinäisyyttä ei ratkaista ammattilaisilla, vaan lähimmäisen rakkaudella. Jokainen meistä on kohtaamisen arvoinen. Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).