Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Tietoisuus hätätilasta hukkuu kulutusjuhlaan – tänään paketit jaetaan ja tavarataivas aukeaa aineellisessa hädässä kituvien kansalaisten silmien eteen

Kansainvälinen ilmastopaneeli saneli syksyllä julki totuuden elämän jatkumisen edellytyksistä maapallolla. Mitään uutta viesti ei sisältänyt. Pentti Linkolan teksteissä 1970- ja 80-luvuilta samat päätelmät ovat vähän eri painotuksin olleet vuosikymmenet kaikkien nähtävillä. Nyt jos koskaan olisi pitänyt ymmärtää, että ihmiskunta on hätätilassa. Mutta eikö mitä. Poliitikkojen ensi kommenteista lähtien on vakuutetttu, ettei Suomessa ole syytä huoleen. Ongelmat ovat muualla, meillä voidaan jatkaa likimain entiseen tapaan. Vain muutama viikko sen jälkeen, kun olimme lukeneet lohduttomat ennusteet planeettamme tulevaisuudesta, koitti black friday. Se usutti ihmiset taas ylikulutuksen riemujuhlaan. Kohta päästiin joulumarkkinoihin. Yritettiinhän siinä välillä vaatimattomasti viettää ”älä osta mitään” -päivää 30. marraskuuta. Sen yli käveltiin näyttävästi esimerkiksi Eurassa, missä kauppiaat järjestivät ilmeisen harkiten ja tietoisesti samaksi päiväksi joulunavauksen kaikkine rihkamatarjouksineen. Koko joulukuun tämä tarpeettoman krääsän kahminta on tietysti jatkunut. Tänään kaikki huipentuu, kun paketit jaetaan ja tavarataivas aukeaa aineellisessa hädässä kituvien kansalaisten silmien eteen. Marraskuun lopulla, joka vuosi yhä aikaisemmin, syttyivät kotiemme ikkunoissa, pihapuissa ja -pensastoissa nuo erinomaiset jouluvalot, jotka luovat hehkuaan kauan joulun jälkeenkin. Yhä uusia monenkirjavia valorakennelmia kehitellään, kilpavarustelu naapurien kesken kiihtyy. Ja sähköä kuluu, pian kokonaisen uuden ydinvoimalan edestä. Mitä saimmekaan lukea lehdistä 28. marraskuuta? Helsinki–Vantaan lentoasemalla valmistellaan laajennusta, jolla haetaan kolmanneksen lisäystä varsinkin Kaukoidän liikenteeseen. Sillä lailla. Aivan kuin kukaan ei olisi koskaan kuullut mitään kasvavan lentoliikenteen turmiollisuudesta. Myös väestönkasvun tuhovaikutuksia on yritetty nostaa esiin huonolla menestyksellä. Juuri kun pitäisi iloita uutisista, että lapsia syntyy Suomeen entistä vähemmän, edesvastuuttomat poliitikot kehottavat ihmisiä synnytystalkoisiin. Onko mahdotonta oivaltaa, että väestön lisääntyminen on haitallisinta juuri Suomen kaltaisissa korkean elintason maissa, joissa kansalaisten kulutustottumukset vaativat kolmen maapallon luonnonvarat? Kirjoittaja on Euran Honkilahdella asuva luonnonystävä, luonnonvalokuvaaja ja eläköitynyt toimittaja.