Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Eteläiset kylät ja nettiadressi protestoivat Rauman palveluverkostouudistusta, satoja allekirjoittajia muutamassa päivässä

Varhaiskasvatuksen eli esikouluopetuksen ja päivähoidon palveluverkoston uudistus- ja muutossuunnitelmat ovat nostaneet vastarintaa Raumalla. Asialla ovat erityisen näkyvästi Rauman eteläiset kylät, jotka vastustavat syksylle 2020 suunniteltua Kortelan Onnelan päiväkodin sulkemista. Kaupungin sivistysvaliokunta käsitteli keskiviikkona varhaiskasvatuksen palveluverkoston muutosohjelmaa vuosille 2019-2020. Muutosohjelma palautuu sivistysvaliokunnan äänestyspäätöksellä uuteen valmisteluun ja uutta päätöstä yritetään tammikuussa. Kaupungin suunnitelmat ovat saaneet myös nettiadressin keräyksen liikkeelle. Adressilla kritisoidaan suunnitelmaa korvata yksityisten palvelutuottajien palvelut kaupungin omilla esiopetusryhmillä ja vedotaan erityisesti Rauman englanninkielisen lastentarhan ja Rauma-Repolan lastentarhan toiminnan jatkumisen puolesta. Keskiviikkona adressissa oli runsaat 600 allekirjoittajaa. Kaikkiaan kymmenen kylä- ja vanhempainyhdistystä osoitti Rauman kaupungin sivistysvaliokunnalle vaatimuskirjelmän Onnelan päiväkodin toiminnan säilyttämisestä nykyisellään sekä esiopetuksen turvaamisesta joko Onnelassa tai Kortelan koulussa. Kylien keräämään adressiin saatiin neljän päivän aikana lähes 800 allekirjoitusta. Mikäli kaupungin esiopetusverkoston suunnitelma tulee todeksi, lapsiperheille tärkeälle palveluille tulisi koko eteläisen Rauman kokoinen aukko. Päivähoito- ja esikoulupalvelut olisivat nykyistä etäämpänä Unajan, Korlelan, Monnan, Voiluodon, Anttilan, Vermuntilan, Kulamaan, Vasaraisten, Soukaisten ja Kodisjoen kyliltä. Adressissa Onnelan säilyttämistä perustellaan myös sillä, että päiväkodin tilat ovat kunnossa, eikä rakennuksessa ole todettu sisäilmaongelmia. Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Risto Leino (sd.) vastasi kylien lähetystölle suunnitelman jo muuttuneen. Valiokunnalle on tehty esitys, että Onnelan päiväkodin tulevaisuudesta päätettäisiin keväällä 2019, eikä siis vireillä olevassa palveluverkoston muutosohjelmassa. Valiokunta päätti, että Onnelan päiväkodin ja eteläisten kylien esiopetusjärjestelyistä tehdään päätös ensi vuoden aikana. Ikäluokkien tuntuvan pienentymisen vuoksi sekä uusien koulu- ja päiväkotitilojen rakentamisen seurauksena syksyllä 2019 ja 2020 Raumalla kaavaillaan luopumista useiden päiväkotien vuorohoidosta sekä esiopetusryhmistä sekä osasta yksityisten palveluntuottajien esiopetuksesta. Syyslukukaudeksi 2019 valmistuu Pohjoiskehän koulu, johon tulee kolme esiopetusryhmää, joissa on yhteensä 54 oppilaspaikkaa. Pohjoiskehän kouluun siirtyvät Syvärauman, Merirauman ja osa Pyynpään koulun oppilaista sekä Malmin ja Naulan erityiskoulut. Elokuussa valmistuu käyttöön myös ympärivuorokautista palvelua tarjoava Papinpellon päiväkoti, johon tulee 120 hoito- ja opetuspaikkaa. Vuonna 2020 syksyllä Rauman varhaiskasvatuksen tarjontaan tulee uutena lisäyksenä Turun yliopiston Rauman opettajakoulutuslaitoksen Pikku-Norssi -päiväkoti, johon tulee 120 varhaiskasvatus- ja päiväkotipaikkaa. Juttua täydennetty: Lisätty Rauman kaupungin sivistysvaliokunnan 19.12. kokouksen päätökset.