Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Joulumörkö on taas täällä

Sieltä se tulee taas. Kiire ja stressi. Herään ahdistukseen tekemättömistä duuneista. Epäpyhä kolminaisuus muodostuu kirjoittamattomista laskuista, maksamattomista laskuista ja tulevien hankintojen laskuista. Tehtävää on niin paljon, ettei pissalla tai jumpalla ehdi käydä. Oikean lapaluun alla pistää. Otan särkylääkkeen. Huolet painaa. Lähisukulaisella on valtavia kipuja, vaihtoehtoisen lääketieteen tarjonta kiinnostaa. Ystävätkin pyörii mielessä. Yhdellä on kylmä koko ajan ja toinen on pitkäaikaistyötön. En osaa auttaa, siksi en heille soita – en, vaikka tiedän että riittäisi kun vaan soittaisin. En laita edes viestejä. Olen idiootti. Myös oma terveys huolettaa. Miten jaksan olla kenenkään äiti, vaimo tai ystävä, kun en pysty pitämään huolta edes itsestäni. Sitten joulukuun suurin mörkö. Joulumörkö. Yllätyksiä pitää ostaa kaikille. Meidän perheessä loukkaannutaan, jos lahjoja ei tule. Minä mukaan lukien. Tavaran laadulla tai tarkoituksenmukaisuudella ei ole väliä, kunhan lahja on paketissa ja siinä päällä lukee nimi. Käsittämätön perinne tämäkin, sillä erotuksella ettei se poistu vaikka eroaa kirkosta. Tänä jouluna aion saada lapset ymmärtämään, että joulu on kusetusta. Joulupukkia ei ole olemassa. On vain stressaantuneita ja velkaisia vanhempia. Ei ole syytä juhlaan, koska jumalaakaan ei meidän perheessä ole. Tänä jouluna lapset kuulevat, että lahjoja tulee vasta helmikuun 4. päivä. Kiitokseksi ymmärryksestään he saavat kaksi kertaa enemmän lahjoja, jotka me vanhemmat olemme ostaneet tammikuun alennusmyynneistä. Jouluaatto on tänä vuonna meille kaikille maanantai. Aamulla lapset availivat jälleen luukkuja joulukalenterista. Sieltä tuli hariboita ja legoja. Yksi heistä toivoo joskus pääsevänsä Harry Potterin museoon, yksi Legolandiaan ja kolmas haaveilee peukalot pystyssä joululahjaksi pleikkaa – on toivonut sitä jo monta kuukautta. Ruokapöydällä on viikko sitten tekemiämme joulupipareita, olisivat halunneet mustaa taikinaa. Sydämiä, käärmeitä ja lepakoita. Osalle tekeleistä on tehty sokerikuorrutteilla rokko, osa valuu verta. Pienin lapsista ottaa isänsä tekemän piparin käteensä ja sanoo sen olevan Pietarin risti. Naurattaa. Näin ne lapset oppivat, tärkeitäkin asioita maailmasta. Työt ei lopu tekemällä, eikä lapset näe kiirettä. Ei alennusmyyntejä tai luottokorttilaskuja, ei joulusiivousta tai selkäkipuja. Lapset näkee sen mitä heille annetaan ja rakennetaan, siinä missä ystävät ja sukulaiset vastaavat puhelimeen kun heille soitetaan. Vihaisin itseäni, jos veisin lapsilta joulun pois. Joulu ei ole tehty pettymyksistä. Joulu on tehty nauravien lasten silmissä kiiltävistä joulupalloista, korvissa roikkuvista karkkikepeistä ja kovista paketeista. Mutta jokaisen joulu on eri muotoinen. Meillä kuusi on musta, ja lasten kanssa laitetaan siihen valot. Sitten soitetaan vähän metallia ja meillä kaikilla on niin mukavaa.