Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Venäläisvakoojaksi epäilty Maria Butina tunnusti syyllistyneensä salaliittoon USA:ssa

Venäläisagentiksi Yhdysvalloissa epäilty Maria Butina on tunnustanut syyllisyytensä, kertovat yhdysvaltalaismediat. Butina, 30, pidätettiin Yhdysvalloissa heinäkuussa. Hänen epäillään yrittäneen soluttautua sekä republikaanipuolueeseen että voimakkaaseen aseharrastajien lobbarijärjestö NRA:han ja pyrkiä sitä kautta vaikuttamaan USA:n hallinnon ulkopolitiikkaan Venäjää kohtaan. Uutiskanava CNN:n mukaan Butinan asianajajat ovat tehneet sopimuksen liittovaltion syyttäjien kanssa. Vielä heinäkuussa Butina kiisti syytteet. Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi tiistaina, ettei hänellä tai Venäjän viranomaisilla ole mitään tietoa Butinan toiminnasta Yhdysvalloissa. Syyttäjän mukaan Butinan toimia suunnitteli ja rahoitti entinen Venäjän keskuspankin varajohtaja Alexander Torshin , joka kuuluu Putinin lähipiiriin. Butina voi saada CNN:n mukaan viiden vuoden vankeustuomion.