Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Vaalikone Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Porin keskustassa humalassa ajanut rekkakuski vangittiin

Porissa kaksi viikkoa sitten puoliperävaunurekalla kaatokännissä törttöillyt rekkakuski on vangittu. 59-vuotiasta vironvenäläistä miestä epäillään sekä törkeästä rattijuopumuksesta että törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisi sai alkuiltapäivästä 28. marraskuuta ilmoituksen Porin keskustan suuntaan ajavasta rekasta, joka oli törmännyt liikennemerkkiin ja toiseen autoon. Puoliperävaunurekan takaovet olivat olleet ajon aikana auki. Poliisipartio tavoitti rekan Paanakedonkadun länsipäässä sen ollessa menossa Ulvilan suuntaan, pääsi rekan rinnalle ja näytti kuljettajalle pysähtymismerkkiä. Kuljettaja pysäytti ajoneuvoyhdistelmänsä lopulta Paanakedonkadun ja Maanmittarinkadun risteyksen läheisyyteen. Poliisin puhallutuksessa kuljettaja hönkäisi mittariin peräti 2,6 promillen lukemat. Satakunnan käräjäoikeus määräsi miehen vangittavaksi toissa viikon perjantaina. Mies kanteli käräjäoikeuden päätöksestä Vaasan hovioikeuteen, joka keskiviikkona antamallaan ratkaisulla hylkäsi kantelun. Alustavien todistajanlausuntojen mukaan mies aiheutti useita läheltä piti -tilanteita. Hovioikeus totesi, että näin vakavasta rikoksesta ensikertalaisellekin saattaa seurata ehdoton vankeusrangaistus, ja että mies saattaisi lähteä pakoon tai muuten karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä ja rangaistuksen täytäntöönpanoa, mikäli hänet laskettaisiin vapaaksi. Mies on ammatiltaan autonkuljettaja. Hän on ajanut kansainvälisiä kuljetuksia, joten ei ollut poissuljettua, että mies kotimaahansa palatessaan hakeutuisi työtehtäviin, jotka veisivät hänet sellaisiin maihin, joista häntä ei saataisi haastetuksi oikeudenkäyntiin Suomessa. Koska mies määrättiin edelleen pidettäväksi vangittuna, jutussa syyte on nostettava viimeistään 28. tammikuuta.