Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Vaalikone Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Raatihuoneen karhu on jo 80-vuotias – sitä edelsi kaksi muuta karhupatsasta

Porin raatihuoneen edustalla päivystävä karhupatsas on viettänyt kaikessa hiljaisuudessa loppuvuodesta syntymäpäiviä: Se täytti 80 vuotta. Patsaan siluetti on siis jo ehtinyt piirtyä jo monen porilaissukupolven mieleen. Nykyinen patsas ei kuitenkaan ole ensimmäinen porilainen karhupatsas. Nykyistä, viralliselta nimeltään Satakunnan karhu -nimistä teosta edelsi kaksi muuta Raatihuoneen puistossa ollutta karhuaineista patsasta, jotka nekin olivat Emil Cedercreutzin tekemiä – aivan, kuten tämä nykyinen. Emil Cedercreutzin museon johtajana toimineen Ritva Kavan kirjoittamassa Työn jälkeen – Emil Cedercreutzin kuvanveistotuotantoa -nimisessä julkaisussa kerrotaan, että karhupatsas oli ollut kuvanveistäjän suunnitelmissa jo vuodesta 1909. Emil Cedercreutz ilmoitti haluavansa tehdä Poriin suurikokoisen karhuveistoksen, ja 1913 hän valmistikin suurikokoisen Maakarhun karhukaupungin eli Björneborgin vertauskuvaksi. Vanhasta, tuhruisesta postikorttikuvasta voi päätellä, että karhu seisoi suunnilleen Raatihuoneen puolivälissä. Teos ei kuitenkaan tyydyttänyt Cedercreutzia, vaan hän korvasi ensimmäisen karhupatsaan jo heti seuraavana vuonna istuvalla karhunpennulla, jonka lahjoitti Porin kaupungille, kertoo Emil Cedercreutzin museon johtaja Henry Flinkman . Tämä patsas sijoitettiin jo samalle paikalle kuin missä nykyinenkin karhupatsas seisoo. Nähtävästi tämäkään karhu ei lopullista armoa tekijänsä silmissä, sillä hän kehitteli aihetta edelleen. Vasta tämä viimeinen, 1938 pystytetty veistos oli Porin kaupunginhallituksen tilaama. Se nostettiin raatihuoneen edustan kaiteelle kyseisen vuoden marraskuussa avatun Pori–Haapamäki-radan vihkiäisjuhlallisuuksissa. Satakunnan Kansa uutisoi seuraavana päivänä, että "Raatihuoneen pylvään päähän nostettiin eilen uusi vaskinen karhu entisen terrastista (keinokivestä eli betonista) tehdyn karhun penikan sijaan. Uusi vaskikarhu on olemukseltaan jäykkä ja vakaa, ei semmoinen iloinen veitikka kuin pentukarhu oli." Mutta mitä tapahtui ensimmäisille karhuille? Aivan ensimmäisen Maakarhun kohtalosta ei ole tietoa. On mahdollista, että Cedercreutz tuhosi sen, kuten hän tuhosi muitakin teoksiaan, joihin ei ollut tyytyväinen. Satakunnan museon kokoelmissa olevassa, 1930-luvulla oletetussa valokuvassa seisoo polvihousuinen pikkupoika. Kuvan patsaskarhu on järjestyksessään toinen, eli se, joka joutui väistymään 1938 pois nykyisen patsaan tieltä. Karhunpentua esittävä veistos siirrettiin Hallituskadulta vuonna 1938 Vesitorninpuistoon ja edelleen Koulukadun puiston kautta 1960-luvun alussa Keskuspuistoon. Siellä se Satakunnan Kansassa 18. toukokuuta 1979 julkaistun artikkelin mukaan rusikoitiin niin huonoon kuntoon, että patsas vietiin kaupungin varastoon ja lopulta torsona kaatopaikalle. Patsaan kurjaa kohtaloa kritisoitiin julkisuudessa jälkikäteen. –Vuosien varrella nalle sai kokea kovia, sillä puistossa leikkineet lapset eivät tainneet tietää sitä taideteokseksi. Patsaan betonimateriaali ei ollut kovin kestävää, ja niinpä teos loppujen lopuksi oli ilman korvia, kertoo lehdessä 1979 haastateltu kaupunginpuutarhuri Matti Virtanen . Karhupatsaat eivät ole edes ainoita Emil Cedercreutzin teoksia, jotka ovat Porin Raatihuoneenpuistoa komistaneet. Viime vuosisadan alkupuolella siellä oli myös Cedercreutzin veistämä kamelipatsas. –Se oli varmasti hämmentävä näky, Henry Flinkman arvelee huvittuneena.