Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Vaalikone Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Lehtiväite: Poliisi ostaa Puolustusvoimilta kalustoa sadoilla tuhansilla euroilla –Syynä huoli Suomen puolustuskyvystä

Poliisi ryhtyy ostamaan itselleen aiemmin Puolustusvoimilta lainaamaansa kalustoa. Asiasta kertoo Sunnuntaisuomalainen . Poliisi ei paljasta kaikkia hankintojaan operatiivisista syistä, mutta ostettavan kaluston listalle kuuluu ainakin pimeänäkölaitteita ja lennokkeja. Hankinnat maksavat joitakin satoja tuhansia euroja. –Esimerkiksi pimeänäkölaitteiden hankintaan liittyy taktisia näkökulmia, mutta ne on myös havaittu hyvin käyttökelpoisiksi. Suomessahan on keskimäärin aika pimeää, sanoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Marko Heikkilä Sunnuntaisuomalaiselle . Puolustusministeriö ilmaisi viime vuonna huolensa siitä, että lainatavaroihin turvautuminen voi aiheuttaa viranomaisille kriisitilanteessa ongelmia. Näin voisi käydä, jos puolustusvoimat joutuisi pyytämään poliisilta lainaamiaan tavaroita takaisin. Puolustusvoimista kuitenkin vakuutetaan, että virka-apulainat mitoitetaan nykyiselläänkin siten, ettei Suomen puolustuskyky vaarannu. –Ei ole havaittu, että virka-apuna lainaamisesta olisi aiheutunut ongelmia. Yleensä kyse on muutamista yksittäisistä laitteista. Laina-aika on tavallisesti enintään kolme kuukautta, kommentoi Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen valmiuspäällikkö, everstiluutnantti Timo Rantala .