Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu MM-kiekko Eurovaalikone Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Tämän päivän yhteiskunnassa toimeentulotukiperheessä stressi ja pahoinvointi ovat merkittävästi suurempia kuin minun lapsuuteni köyhyydessä

Tässä lehdessä oli (3.12.) kiitettävä koko sivun kirjoitus köyhyydestä: ”Yli 100 000 lasta elää toimeentulotukiperheessä”. Kirjoitus oli tarpeen tulevia vaalejakin ajatellen. Maallikon on vaikeaa saada hyvää käsitystä Suomen köyhyyden tilasta, syistä ja seurauksista. Se on tutkijoillekin visainen viidakko. En ole jaksanut aiheeseen paljon perehtyä, mutta spekuloin aiheesta kuitenkin yleisellä tasolla. Keskustelu on tuiki tarpeellista. On hyödytöntä yrittää löytää syyllisiä tähän kansantautiin, mutta syitä tulee tietenkin ruotia. Köyhyyttä on maailmalla järkyttävän paljon. Suomessa köyhyys on pääosin suhteellista köyhyyttä, millä tarkoitetaan huono-osaisuutta verrattuna muun väestön elintasoon. Kuluttamisen määrästä on kysymys, siis kakunjako-ongelma se aina on. Absoluuttista köyhyyttä ei meillä juuri ole, kuten Intiassa, jossa suuri määrä ihmisiä elää sananmukaisestikin tunkiolla, ilman mitään tuloja. Nälkäänkin vielä kuollaan. Suhteellinen köyhyys (Suomessakin) aiheuttaa ihmiselle enemmän stressiä kärsimystä ja pahoinvointia kuin absoluuttinen köyhyys jossain muualla. Aihe kiinnostaa minua siksi, että olen elänyt 1930–50-luvuilla rutiköyhässä 8-lapsisessa perheessä. Mutta uskon, että tänään kahden lapsen yksinhuoltaja- ja toimeentulotukiperheessä kulutusvimmaisessa yhteiskunnassamme stressi ja pahoinvointi ovat merkittävästi suurempia kuin minun lapsuuteni köyhyydessä. Tavanomaisia kysymyksiä ovat: pitääkö valtionvelkaa edelleen lisätä, pitääkö yhteiskunnan tulonsiirtoja vähentää vai lisätä (ja priorisoida köyhille enemmän), pitääkö rikkaita rokottaa entistä enemmän, pitääkö pääomatuloja kiristää. Kaikki puolueet ovat olleet vallan kahvassa jo puoli vuosisataa, ja köyhyydentorjuntapuheita on tuuteista tullut, mutta köyhyys on ja pysyy, ja lisääntyy. Näköpiirissä ei ole mitään pelastavaa talouden ja bkt:n kasvua, joten sitä kautta köyhyyttä ei kyettäne vähentämään. Ja kasvun aikoinahan tuloerotkin ovat kasvaneet. En edes yritä tuputtaa lääkkeitä kyseiseen köyhyystautiin, kun suurin puutteemme on se, että ei löydy ideoita ja keinoja, joilla päättäjät saataisiin toimeenpanemaan hyviä neuvoja ja hyödyntämään tutkimustietoa. Sitä löytyy yllin kyllin, moneen tautiin. Vaalikamppailussa aihetta taatusti taas käsitellään, kuin myös piteneviä ruokajonoja.