Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu MM-kiekko Eurovaalikone Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri Eurovaalitulos

Ässille ruma tappio Sportin käsittelyssä – patapaitojen toisen erän suoritus oli yksi kauden surkeimmista

Ässät–Sport 2–6 (1–0, 0–5, 1–1) 1. erä: 1–0 Ässät aloitti pelin Vaasan Sportia vastaan räväkästi. Jouka Juhola laukoi kiekon vain parissa minuutissa verkon perukoille. Hän onnistui viimeistelyssä maalin edestä. Komean syötön jakoi Jussi Makkonen. Molemmilla joukkueilla oli ennen puolen välin rajapyykkiä muutama maalipaikka, mutta suuremmat tilanteet puuttuivat. Ässät pääsi ensimmäisen kerran kokeilemaan ylivoimaa. Sen aikana kiekko pyöri välillä näyttävästi Sportin päädyssä. Viimeistelytaidot vain olivat hukassa, ja kiekkoa siirreltiin ehkä liikaakin. Lauri Kulmala koukkasi Ässien illan ensimmäisen kaksiminuuttisen. Sportilla oli yksi puolihyvä tilanne, mutta Ässien alivoima oli pääasiassa laadukasta. Tuomas Huhtanen harhautteli itsensä paikkaan kolme minuuttia ennen loppua, mutta hänet kampattiin ennen laukaisua. Ässien illan toinen ylivoima ei ollut erityisen loistokas. Kunnon paikkoja ei tullut. 2. erä: 0–5 Toinen erä alkoi Sportin painostuksella. Viiden minuutin aikana vierailijat eivät kuitenkaan erityisen vaarallisia tilanteita aikaiseksi saaneet. Sport laukoi tasoituksen, kun erää oli pelattu noin seitsemän minuuttia. Maalin ohjasi Joel Kiviranta. Sportin toinen osuma tuli nopeasti ensimmäisen jälkeen. Sen iskivät ässäkasvatit. Valtteri Viljanen laukoi siniviivalta kiekon verkkoon Niklas Nevalaisen syötöstä. Ässillä oli muutama hyvä tasoituspaikka, mutta maalia joukkue ei tehnyt kukaan. Sport onnistui kolmannen kerran erässä pian Ässien paikkojen jälkeen. Valentin Claireaux toimi viimeistelijänä. Tämän jälkeen Kasperi Kotkaniemi vaihdettiin maalilta, ja hänen tilalleen luisteli Radek Haas. Neljäs maali tuli sekin pikaisesti. Antti Kalapudas laukoi kiekon Haasin selän taakse. Ässien karmaiseva erä ei loppunut tähänkään. Kiviranta iski maalin edestä vaasalaisten viidennen maalin. Nevalaiselle erässä tehot 0+3, Viljaselle 1+1. Ässille yksi surkeimmista eristä koko kauden aikana. 3. erä: 1–1 Kolmannessa erässä Ässät oli alkupuoliskolla vähän paremmalla tekemisellä, mutta mikään ei viitannut edes vähän siihen, että joukkue nousisi taistelemaan pisteistä. Sport laukoi illan kuudennen maalinsa erän puolivälin jälkeen. Jesse Paukku ohjasi maalin edestä osuman. Ässien illan komeimmasta suorituksesta vastasi Tuomas Huhtanen. Hän nousi röyhkeästi maalipaikkaan ja viimeisteli kavennuksen. Maali oli hieno, vaikka se olikin Ässille laiha lohtu. Loppuerä pelailtiin pois. Maalit: 02.14 Jouka Juhola (Jussi Makkonen, Jerry Sammalisto) 1–0 26.56 Joel Kiviranta (Tony Sund) 1–1 29.03 Valtteri Viljanen (Niklas Nevalainen) 1–2 36.02 Valentin Claireaux (Nevalainen, Toni Kallela) 1–3 37.03 Antti Kalapudas (Sund, Viljanen) 1–4 37.51 Kiviranta (Nevalainen, Kallela) 1–5 50.26 Jesse Paukku (Sund, Olavi Vauhkonen) 1–6 52.13 Tuomas Huhtanen 2–6 Ässien kokoonpano: Ykkösketju: Lenni Killinen–Peter Tiivola–Otto Kivenmäki, Jyri Marttinen–Teemu Kiviniemi Kakkosketju: Aki Juusela-Niklas Appelgren-Lauri Kulmala, Kristian Tuohilampi–Mikael Saha Kolmosketju: Tuomas Huhtanen–Severi Sillanpää–Jerry Sammalisto, Niklas Peltomäki–Saku Salmela Nelosketju: Jouka Juhola–Jussi Makkonen–Aleksi Rekonen, Eemeli Takala Maalivahdit: Kasperi Kotkaniemi (Radek Haas)