Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Pulkkinen aloitti pelin, Piitulainen päätti – Jukurit voitti jatkoajalla

Ässät–Jukurit 2–3 (0–0, 1–1, 1–1, 0–1) 1. erä: 0–0 Televisiosta tuttu Pulkkinen saapui ilman paitaa pudottamaan avauskiekon. Muilla tapahtumilla avauserässä ei herkuteltu. Peli oli tasaista, mutta varsin vaisua. Kumpikaan ei päässyt A-luokan maalintekopaikkoihin. Ainoa tilastomerkintä oli Saku Salmelan rangaistus, jota Jukurit ei kyennyt hyödyntämään. Ässät pani Sami Rajaniemen torjumaan kahdeksan kertaa. Laukaukset tulivat pääsääntöisesti varsin kaukaa. 2. erä: 1–1 Toisen erän juoni jatkui pitkään ensimmäisen erän kaltaisena. Peli oli yhä tasaista, mutta kohokohdat vähissä. Jukurit hallitsi, muttei päässyt tekopaikoille. Ässillä ei ollut hyökkäyspeliä lainkaan. Mutta sitten nousi esiin Tuomas Huhtanen. Ässillä oli harvinaisesti kiekko hyökkäyspäässä. Mikko Salmio syötti kulmasta Tuomas Huhtaselle, joka pääsi Rajaniemen eteen ja nosti tyylikkäästi rystyltä illan avausmaalin. Ässät sai maalista uutta potkua hyökkäyspelaamiseensa. Porilaiset hallitsivat hetken tapahtumia. Johdossa Ässät ei toiselle erätauolle päässyt. Jukurien Vadim Pereskokov pääsi leikkaamaan laidalta keskelle, jonka jälkeen hän laukoi tasoituksen. 3. erä: 1–1 Ässien pelit ovat viime aikoina sujuneet usein nousujohteisesti. Niin tälläkin kertaa. Patapaitojen tekemisessä oli toisenlaista määrätietoisuutta ja painopiste oli hyökkäysalueella. Jukurit otti erän alkuun kaksi lähes peräkkäistä rangaistusta. Jälkimmäisen Pata käytti hyväkseen. Aleksi Rekonen otti tyhjät pois ja nousi vetopaikkaan. Laukauksen sijaan hän kääntikin poikittaissyötön, josta Jarno Kärki pääsi tälläämään isännät johtoon. Ässillä oli peli suhteellisen hyvin kontrollissa, mutta Jukurit puristi vielä tasoihin. Valtteri Hotakainen sohi maalialueelta kiekon verkkoon. kun Henri Kiviaho meni pötkölleen, mutta kiekko kieri juuri hänen altaan pois, ja Hotakainen luuti sen sisään. Ässät haastoi maalin. Pitkän tarkistuksen jälkeen kiekkoa näytettiin keskelle. Jatkot: 0–1 Jatkoajalla ensimmäinen paikka tuli Peter Tiivolalle. Kärki nousi hyökkäysalueelle ja vapautti nätisti Tiivolan vastakkain Rajaniemen kanssa. Viimeistely-yritys jäi hieman ponnettomaksi. Seuraava mahdollisuus tuli Lauri Kulmalalle. Nuori hyökkääjä nousi vauhdilla ja laukoi, mutta kiekko kopsahti Rajaniemen maskiin. Jatkotilanteessa Kulmala kaatoi vastustajan, joten Jukurit pääsi ylivoimalle. Jukurit pyöritti neljällä kolmea vastaan. Ässät pystyi sulkemaan keskustan varsin hyvin. Ässät kesti ylivoiman, mutta juuri kun Kulmala vapautui jäähyltä, Jukurit iski. Jesper Piitulainen laukoi poikittaissyötöstä vierasvoiton Mikkeliin. Lauantaina Ässät haastaa sarjakärki Kärpät Oulussa. Maalit: 32.30 Tuomas Huhtanen (Mikko Salmio, Severi Sillanpää) 1–0 38.05 Vadim Pereskokov (Turo Asplund, Samuli Piipponen) 1–1 44.47 Jarno Kärki (Aleksi Rekonen, Tommi Taimi) 2–1 yv. 52.43 Valtteri Hotakainen (Teemu Suhonen, Mikko Kokkonen) 2–2 63.21 Jesper Piitulainen (Mika Partanen, Miika Roine) 2–3 Yleisömäärä: 3 542 (kauden pienin yleisömäärä) Ässien kokoonpano Ykköskenttä: Jarno Kärki–Peter Tiivola–Aleksi Rekonen Jyri Marttinen–Niklas Peltomäki Kakkoskenttä: Jouka Juhola–Jussi Makkonen–Lauri Kulmala Kristian Tuohilampi–Aleksi Varttinen Kolmoskenttä: Tuomas Huhtanen–Severi Sillanpää–Mikko Salmio Saku Salmela–Tommi Taimi Neloskenttä: Juho Tommila–Mikael Saha–Matias Varttinen Jere Seppälä Maalivahdit: Henri Kiviaho (Andreas Bernard) Ässät on kerännyt tällä kaudella XX pistettä. Vastustajakohtaisesti ne ovat tulleet seuraavasti: pistettä: Jukurit 7 pistettä: Lukko 6 pistettä: Ilves 4 pistettä: TPS ja SaiPa 3 pistettä : KalPa, HIFK ja KooKoo 1 piste: Kärpät ja Pelicans 0 pistettä: HPK, JYP, Sport ja Tappara