Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Vahva päätöserä katkaisi Ässien tappioputken – Ilves–Ässät 1–2

Ilves–Ässät 1–2 (1–0, 0–0, 0–2) Ässät katkaisi neljän ottelun mittaisen tappioputkensa Tampereella, kun patapaidat kaatoivat Ilveksen maalein 2–1 (0–1, 0–0, 2–0). Porilaisten päätöserän maaleista vastasivat ylivoimalla Jussi Makkonen ja Jerry Sammalisto . Ottelun kaksi enimmäistä erää porilaiset olivat alakynnessä, mutta Henri Kiviahon torjuntojen ja tiiviin puolustuksen ansiosta viimeiselle 20-minuuttiselle siirryttiin Ilveksen vain yhden maalin johdossa. Päätöserässä peli siirtyi porilaisten hallintaan ja Ilves sortui jäähyihin. Pata ei jättänyt mahdollisuuksiaan käyttämättä, vaan nappasi täydet kolme pistettä.   Ensimmäinen erä: 1–0 Kovin paljon huonommin Ässien peli ei Tampereella olisi voinut alkaa. Vain 52 sekunnin jälkeen Ilves siirtyi 1–0-johtoon, kun entinen patapeluri Arttu Ruotsalainen pääsi kääntämään kiekon maalinedustalta porilaisten maaliin. Tämän jälkeen kotijoukkueella oli muutamakin tilanne lisätä johtoa entisestään, mutta porilaisten onneksi tupsukorvat eivät saaneet kiekkoa tyhjäänkään maaiin. Erän edetessä Ässien peli piristyi, mutta huippupaikat olivat harvassa. Erän paras mahdollisuus tuli Niko Peltolalle Jussi Makkosen mainiosta esityöstä, mutta puolustajan viimeistely jäi vaisuksi. Toinen erä: 0–0 Toinen erä Hakametsässä oli karmeaa kiekkoa, jossa nähtiin paitsioita ja pitkiä kiekkoja enemmän kuin lapaan osuneita syöttöjä. Ässien peli pysyi sillä tasolla, mitä viime kierroksilla on usein nähty: Puolustusalueen puolustuspeli on melko tiivistä, mutta varsinaista hyökkäyspelaamista ei ole. Ilves hyppäsi toisessa erässä samaan, Ässien moodiin ja peli olikin sen näköistä. Ilves pysyi kiekossa, mutta ei saanut juuri mitään aikaiseksi. Muutaman puolivaarallisen tilanteen hoiti Ässien maalilla Henri Kiviaho. Patapaidoilla ei sen sijaan ollut erässä yhtä ainoaa hyvää maalintekotilannetta. Kolmas erä: 0–2 Päätöserään Ässät tuli pirteästi – ja pystyi hankkimaan Ilvekselle rangaistuksia. Tasoitusmaali tuli 5 vs. 3 -ylivoimalla, kun Jussi Makkonen iski kiekon tyhjään maaliin Jarno Kärjen mainiosta esityöstä. Ässien hyvä peli jatkui myös tasoituksen jälkeen, ja porilaiset pakottivat kotijoukkueen jäähyihin. Lopulta erän loppupuolella onnikin oli porilaisten puolella, kun Jerry Sammaliston laukaus pomppi Ilveksen verkkoon. Ottelun loppuhetkillä Ilves painoi kovaa päälle, mutta uhrautuvat patapuolustus ja Kiviaho kestivät. Viimeisillä sekunneilla Ässien kapteeni Tommi Taimi sai pelirangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta. Ässien kokoonpano Ykköskenttä: Jarno Kärki–Peter Tiivola–Aleksi Rekonen Jyri Marttinen–Aleksi Varttinen Kakkoskenttä: Jouka Juhola–Jussi Makkonen–Lauri Kulmala Niko Peltola–Jere Seppälä Kolmoskenttä: Tuomas Huhtanen–Severi Sillanpää–Mikael Saha Kristian Tuohilampi–Tommi Taimi Nelosketju: Mikko Salmio–Jerry Sammalisto–Saku Salmela Niklas Peltomäki Maalivahdit: Henri Kiviaho (Andreas Bernard)