Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Pääministeri Sipilä Oulun seksuaalirikoksista – "epäinhimillinen teko, jonka pahuutta ei voi käsittää"

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on antanut lausunnon Oulun tapahtumista, joita Oulun poliisi tutkii parhaillaan kolmena vakavana lapseen kohdistuneena seksuaalirikosena. –Tapahtumat ovat herättäneet laajaa järkytystä ja syystä. Poliisin mukaan laajimmassa rikoksessa epäiltynä on useita ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Epäillyt teot ovat kohdistuneet alle 15-vuotiaisiin lapsiin. Lapseen kohdistuva seksuaalirikos on epäinhimillinen teko, jonka pahuutta ei voi käsittää, Sipilä sanoo. Pääministeri muistuttaa, että tutkinnasta vastaa poliisi ja tuomiosta oikeuslaitos. –Oikeusvaltiossa syylliset saavat rangaistuksen etnisyydestä riippumatta, hän toteaa. Sipilä korostaa myös sitä, että jokaisella on oikeus koskemattomuuteen. –Kyse on perustavaa laatua olevasta asiasta. Tätä oikeutta on puolustettava kaikissa tilanteissa ja sen loukkauksiin on puututtava. Rikoksen uhrin kärsimystä ei voi mitenkään poistaa. Pääministeri toteaa myös siitä, että hallitus on antanut eduskunnalle esityksen lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksien koventamisesta. –Seksuaalirikosten rangaistusten on vastattava kansan oikeustajua.