Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

"Tavoitteena on lähentää kaupunkia ja kaupunkilaisia" – Pori lähettää seuraavan valtuuston kokouksen suorana

Porin kaupunki lähettää seuraavan valtuuston kokouksen suorana lähetyksenä Youtube-kanavallaan. Seuraava kokous pidetään maanantaina 10. joulukuuta kello 18 alkaen. –Lähetyksen tavoitteena on lähentää kaupunkia ja kaupunkilaisia, sekä avata kaupungin työskentelyä ja päätöksentekoa. Tämänkaltainen viestintä on merkityksellistä avoimuuden ja vuorovaikutuksen näkökulmista, sanoo viestintäyksikön päällikkö Salla Rajala . Valtuuston videointi perustuu syyskuussa 2017 jätettyyn valtuustoaloitteeseen, jossa toivottiin valtuuston kokousten esittämistä internetissä. –Käsittelyn yhteydessä valtuusto päätti, että mahdollisuutta seurata kokouksia reaaliaikaisesti videon ja äänen avulla aletaan selvittää. Tavoitteeksi asetettiin, että kokeilu tehdään vuoden 2018 aikana, kuvailee hallintoyksikön päällikkö Maija Arola . Jatkosta päätetään kokeilusta saatavien kokemusten pohjalta. –Keräämme myös live-lähetyksestä palautetta seuraajilta, niin tiedämme, miltä tällainen systeemi vaikuttaa kaupunkilaisten mielestä, sanoo Rajala. Kuntaliiton vuonna 2018 tekemän tutkimukseen mukaan jo lähes joka neljännen kunnanvaltuuston kokousta voi seurata suorana kotikatsomosta.