Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kanervan Huuhkajien ei tarvitsekaan pelata kotiottelujaan iltamyöhään? – Palloliitto sai Uefalta luvan neuvotella EM-karsintojen kotipelien alkamisajat uusiksi

Palloliitto on saanut luvan neuvotella ensi maaliskuussa alkavien miesten EM-karsintojen Suomen kotiotteluille aikaisemman alkamisajan. Suomen kotimaaottelut ovat käynnistyneet viime aikoina pääsääntöisesti kello 21.45 Euroopan jalkapalloliiton Uefan päätöksellä. Myöhäinen alkamisaika on koettu hankalaksi kesäkauden ulkopuolella ja erityisesti nuorempien jalkapallokatsojien kohdalla. –  Saimme Uefalta myönnytyksen, jonka mukaan voimme neuvotella vastustajajoukkueen ja tv-oikeudet omistavan tahon kanssa kotipelien aikaisemmasta alkamisajasta, joka olisi kello 19, Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kertoi. Viime sunnuntaina julkaistun otteluohjelman mukaan Suomen kotipelit Bosnia-Hertsegovinaa ja Liechtensteinia vastaan on merkitty jo alkavaksi kello 19. Sen sijaan kotipelit Kreikkaa, Italiaa ja Armeniaa vastaan on merkitty alkavaksi kello 21.45. Suomen kotiotteluiden pelipaikkakunnat Palloliiton liittohallitus päättää kokouksessaan 17. joulukuuta. Suomen kotiotteluita on pelattu viime vuosina Tampereella ja Turussa, kun Helsingin olympiastadion on ollut remontissa.