Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Tero Pitkämäki teki päätöksensä: Ura jatkuu

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki jatkaa kilpauraansa. Hän tiedotti päätöksestään tänään Seinäjoella. Pitkämäen viime kausi jäi kesken heti kesäkuussa, kun hän Turussa Paavo Nurmen kisojen keihäskilpailussa loukkasi viimeisellä heitolla vasemman polvensa. Pitkämäki keskeytti kilpailukautensa ja kävi elokuussa polvileikkauksessa. Samalla päättyi loukkaantumisista aiemminkin kärsineen Pitkämäen vuoden 2004 Ateenan olympialaisista jatkunut peräkkäisten arvokisojen sarja, sillä hän ei pystynyt osallistumaan elokuisiin Berliinin EM-kisoihin. Joulukuussa 36 vuotta täyttävä Pitkämäki on voittanut urallaan seitsemän arvokisamitalia, eli suomalaisheittäjistä eniten kautta aikojen. Hänen uransa kirkkain kruunu on vuoden 2007 maailmanmestaruus Japanin Osakassa tuloksella 90,33. MM-kisoissa Pitkämäki on yltänyt lisäksi hopealle 2013 ja pronssille 2015. Olympialaisissa hän oli kolmas vuonna 2008 Pekingissä. EM-kisoissa hän on ollut hopealla 2006 ja kahdesti pronssilla 2010 sekä 2014. Suomen mestaruuden Pitkämäki on voittanut kahdeksan kertaa. Edellisissä kansainvälisissä arvokisoissaan olympia-Riossa 2016 hän karsiutui loppukilpailusta. Edessä arvokisasuma Yleisurheilun seuraavat MM-kisat ovat syksyllä 2019 Qatarin Dohassa, olympialaiset 2020 Tokiossa ja EM-kisat 2020 Pariisissa. Pitkämäki on kärsinyt pitkällä ja menestyksekkäällä urallaan muun muassa polvi-, kyynärpää-, kylki-, nilkka- ja selkävammasta. Hänen ennätyksensä on juhannukselta 2005, kun keihäs lensi Kuortaneella 91,53. Hän ylitti tuolloin 90 metrin rajan yhdeksäntenä miehenä kautta aikojen. Yleisurheilun Timanttiliigan keihään kokonaiskilpailun 2015 voittanut Pitkämäki on valittu Vuoden urheilijaksi kolme kertaa: vuosina 2007, 2013 ja 2015.