Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Tapa käyttää kirjastoa muuttuu: Näitä kirjoja varataan Satakunnassa eniten ja näin kauan jonotus voi kestää

Kaksi vuotta sitten kirjastoista poistettiin varausmaksut, ja lainattavaa aineistoa sai alkaa varata ilmaiseksi. Muutos näkyy Satakunnassa siten, että yhä useampi asiakas varaa nyt verkon kautta kirjoja kirjastosta noudettavaksi sen sijaan, että etsisi luettavaa kirjastojen hyllyistä. –Tämä on selvä käyttötavan muutos, toteaa kirjastotoimenjohtaja Asko Hursti . Hän arvioi varauksien lisääntyneen Satakirjastoissa maksuttomuuden ansiosta noin 40 prosenttia. Vuosittain Satakirjastoissa tehdään yli miljoona varausta. Tämän vuoden alusta alkaen Porin pääkirjaston asiakkaat ovat noutaneet varatun aineiston itsepalveluhyllystä. Varatuin teos Satakirjastoissa on tällä hetkellä Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen , jolla on 320 varausta. Tämä ei tarkoita, että asiakkaan pitäisi jonottaa tätä teosta vuositolkulla, sillä Satakirjastoilla on kyseistä kirjaa 57 kappaletta. Pisimpään jonossa ollut asiakas on jonottanut teosta 17.8. lähtien. Jonotusajat ovat siis suosituimpienkin teosten kohdalla maksimissaan noin 3–4 kuukautta. Tavallisimmin varauksia joutuu odottamaan vain muutaman päivän, koska useimmista teoksista löytyy jokin lainattava kappale jostain päin Satakuntaa. Kirjastoihin tilataan kirjat jo puoli vuotta ennen niiden julkaisua. –Hotakaisen Kimi Räikkösestä tai Katja Ketun romaanista tiedetään jo tilausvaiheessa, että ne ovat kysyttyjä. Pystymme arvioimaan hyvin pitkälle etukäteen, mistä kirjoista tulee suosittuja, mutta aina tulee yllätyksiä: Jostakin kirjasta, jota on hankittu vain muutama kappale, saattaakin tulla hyvin kysytty. Silloin niitä tilataan myöhemmin lisää, Hursti kertoo. Tämänhetkisessä varatuimpien kirjojen listassa tällainen yllättäjä on Thomas Eriksonin tietokirja Idiootit ympärilläni . Varatuimpia kirjoja ovat muun muassa pohjoismaiset dekkarit ja bestseller-romaanit. Myös paikallisuus näkyy: Arttu Tuomisen , Heli Laaksosen , Tapio Koivukarin ja Elina Walllinin teokset kulkevat koko ajan lainassa. Satakunnan kirjastot ottavat 10.12. käyttöön uuden Finna-verkkokirjaston. Sitä voi käyttää jo nyt osoitteessa satakirjastot.finna.fi. Uusi verkkokirjasto on osa valtakunnallista Finna-verkkopalvelua, jota lukuisat kirjastot ja museot käyttävät. –Vaski-kirjastoissa Turun seudulla se on saanut käyttäjäkyselyissä paljon kiitosta helppokäyttöisyydestä ja selkeydestä. Samaa ei voi sanoa nykyisestä verkkokirjastosta. Saimme varsinkin alkuvaiheessa sellaisesta palautetta, että asiakkaat kokivat sen vähän hankalakäyttöiseksi, Hursti sanoo. Informaatikko Till Paala lisää, että uudessa verkkokirjastossa haut toimivat aiempaa nopeammin. Uutena ominaisuutena asiakas voi liittää omiin asiakastietoihin kaikkien perheenjäsenten tiedot: seurata yhdellä kirjautumisella koko perheen lainojen eräpäiviä ja uusia lainoja. Yksi suuri muutos uudistuksessa on taloudellinen. Koska Kansalliskirjasto vastaa uudesta verkkopalvelusta, se on kirjastoille maksuton. Tähän asti Satakirjastot ovat maksaneet verkkopalvelustaan kaupalliselle yritykselle. Muutos merkitsee Satakirjastoille vuositasolla yhteensä kymmenientuhansien eurojen vapautumista muuhun käyttöön. Satakuntalaiset kirjastot tuottavat itse sivuille paljon aineistoa, kuten erilaisia suosituslistoja. Haut, varaukset ja lainojen uusimiset toimivat uudessa verkkokirjastossa entiseen tapaan. Käyttäjät voivat tehdä omia suosikkilistojaan ja jakaa niitä muiden nähtäväksi. –Vanhoja listoja ei valitettavasti pysty siirtämään uuteen muotoon. Ne täytyy tulostaa tai lähettää sähköpostiin ja koota uudestaan, Paala sanoo. Verkkomaksaminen ei vielä toimi uudessa verkkokirjastossa, mutta asia pyritään korjaamaan mahdollisimman pian. –Jos verkkomaksaminen ei toimi vielä ensi maanantaina, pidämme rinnalla nykyistä verkkokirjastoa, jotta ihmiset pystyvät maksamaan verkon kautta, Hursti lupaa. 1. Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen 2. Michelle Obama: Minun tarinani 3. Lars Kepler: Lazarus 4. Tommi Kinnunen: Pintti 5. Katja Kettu: Rose on poissa 6. Mari Jungstedt: Pimeys keskellämme 7. Clare Mackintosh: Anna minun olla 8. Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni 9. Minna Rytisalo: Rouva C. 10. Olli Jalonen: Taivaanpallo