Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kansanedustaja Tavio teki kantelun oikeuskanslerille siirtolaisuussopimuksesta, josta Huhtasaari ja Soini ottivat jo yhteen

Kansanedustaja Ville Tavio (ps.) on toimittanut tiistaina oikeuskanslerille kantelun liittyen YK:n GCM-siirtolaisuussopimuksen käsittelyyn. Suomen perustuslain 94 §:n mukaan merkitykseltään huomattava sopimus vaatii eduskunnan hyväksynnän. Tavion mukaan eduskunta sivuutettiin, kun valtioneuvosto ei perustuslain 94 §:n vastaisesti ole hankkinut asiaan eduskunnan hyväksyntää. Tavio pyytää oikeuskansleria puuttumaan pikaisesti valtioneuvoston perustuslakia rikkovaan toimintaan. Viime torstaina eduskunnan kyselytunnilla kyseisestä GCM-sopimuksesta ottivat yhteen ulkoministeri Timo Soini (sin.) ja kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.). GCM tulee sanoista Global Compact for Migration. Se on YK:n laatima maahanmuuttoon ja siirtolaisuuteen liittyvä sopimus, joka on suunniteltu hyväksyttäväksi 10.–11. joulukuuta Marokossa. Huhtasaari: Sopimus tekee laittomasta siirtolaisuudesta laillista Iltalehti uutisoi 29.11. Huhtasaaren paheksuvan kysymyksessään eduskunnassa sitä, että Suomi on joulukuussa hyväksymässä sopimuksen samaan aikaan, kun sopimuksesta irtautuvien maiden määrä kasvaa. Hyväksymällä sopimuksen Suomi asemoi Huhtasaaren mukaan itsensä niihin maihin, jotka tietoisena poliittisena valintana haluavat lisätä maahanmuuton lukuisia ongelmia. ( Iltalehti 29.11.) Huhtasaaren mukaan GCM-sopimuksessa on tarkoitus tehdä laittomasta siirtolaisuudesta laillista ja Suomen ja kaikkien muiden sopimusmaiden käsiä halutaan sitoa niin, ettei kiristyksiä voisi enää tehdä. –Arvoisa ministeri, tuokaa tämä sopimus avoimesti eduskunnan käsittelyyn ja päätettäväksi, Huhtasaari totesi eduskunnassa Soinille. ( Uusi Suomi 29.11.) Soini taas vastasi Huhtasaarelle, että kysymys ei edes ole sopimuksesta. –Tämä on kansainvälisesti neuvoteltu asiakirja. Väitätte, että sitä ollaan allekirjoittamassa jossakin. Ei sitä olla allekirjoittamassa. Se menee normaalin YK-menettelytavan mukaan YK:n yleiskokoukseen päätöslauselmamenettelyllä äänestykseen. Pitäisi tietää tosiasiat, kun näitä asioita tuo esille. (Uusi Suomi 29.11.) Tavion mukaan opposition näkökulmat mitätöidään Kansanedustaja Ville Tavion mukaan GCM-sopimus on selvästi perustuslain tarkoittamalla tavalla merkitykseltään huomattava ja pitäisi siis tuoda eduskuntaan päätöksentekoasiana. Suomessa on Tavion mielestä virkamiesten taholta väitetty julkisuudessa, että GCM-sopimus ei tuo uusia velvollisuuksia. Hänen mukaansa nämä väitteet ovat luonteeltaan poliittisia ja opposition näkökulmien mitätöimiseen pyrkivää vähättelyä. Tavion mielestä sillä, että opposition vaikutusmahdollisuuksia kavennetaan eduskunnan perustuslaillinen päätöksentekovalta sivuuttamalla, voi olla demokratiaan vakavia vaikutuksia. –Nyt käsillä oleva eduskunnan sivuuttaminen maahanmuuttopolitiikasta päätettäessä kansainvälisesti sopimalla on merkittävä ennakkotapaus Suomessa.