Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Rauma lähtee syvästä alijäämästä vuoteen 2019 – edessä vaikea tasapainotusurakka

Kaupunginvaltuusto saa Raumalla käsittelyynsä ensi viikon istuntoon vakavasti alijäämäisen talousarvion vuodelle 2019. Kaupungin talous on kuluvaltakin vuodelta tuntuvasti alijäämäisempi kuin talousarviossa ennakoitiin, koska verotulot jäävät alle odotetun ja menot ovat kasvaneet suunniteltua enemmän. Kaupunginhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi talousarviota, jonka tulos on 10,7 miljoonaa euroa negatiivinen. Menojen karsintaan kaupunginhallitus ei ryhtynyt, vaan raumalaispäättäjillä on edessä talouden tasapainottamisohjelman kokoaminen heti ensi vuoden alkupuolella. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kalle Leppikorpi (sd.) sanoo poliittisten ryhmien saavuttaneen yksituumaisuuden budjetin kokonaisuudesta, investoinneista sekä tulonlisäyksistä. Äkkikäännöstä ensi vuodelle kaupunginhallituksen budjettiriihessä ei ryhdytty tekemään. Talouden tasapainotus on useamman vuoden asia. –Sen aika on ensi vuonna, eikä siitä ole tulossa suinkaan helppoa harjoitusta, Leppikorpi sanoo. Valtuustokäsittelyyn esitettävään budjettiin sisältyy kahden miljoonan euron tulonlisäyksiä. Puolet velvoitteesta osoitetaan sosiaali- ja terveystoimialalle, jonka on lisättävä toimintatulojaan. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on jo aiemman päättänyt nostaa muun muassa asiakasmaksuja asetusten ja säädösten sallimaan maksimiin. Korotuksia on tulossa myös vuokriin ja tehostetun palveluasumisen maksuihin. Lisäksi kaupunginhallitus nosti puolella miljoonalla eurolla verotuloarviota ja puolella miljoonalla eurolla maakauppojen tuloarviota. Kaupunginjohtaja Kari Koski esitti yhden prosenttiyksikön korotusta kunnallisen tuloveroon. Kaupunginvaltuusto torjui 21 prosentin tuloveron äänestyspäätöksellä. Korotus olisi tuonut verotuloja runsaat seitsemän miljoonaa euroa, joten veronkiristyksen jälkeenkin Rauman talous olisi huomattavan alijäämäinen. Ankea talousnäkymä ei kuitenkaan jäädytä rahankäyttöä, vaan kaupunginhallitus kasvatti pieneltä osin investointibudjettia. Teatteri saa 50 000 euroa äänentoistolaitteiston uusintaan ja Fåfängan pysäköintialueiden asfaltointiin esitetään 100 000 euroa. Vastavuoroisesti investointiesityksistä vähennettiin 700 000 eurolla. Liikunnan ja kilpaurheilun rakennushankkeet säilyvät myös kireässä budjetissa. Äijänsuon uuden huoltorakennuksen rakentamiseen on varattuna 900 000 euroa. Vaihtoehtona selvitetään yhteistyötä Rauman Lukon kanssa. Pohjoiskehän koulun varustukseksi rakennetaan täysimittainen urheilukenttä 450 000 euron määrärahalla. Rauman lähivuosien investointien pääosa suuntautuu koulujen, päivähoidon ja liikuntatilojen rakentamiseen. Suurin yksittäinen investointi on Karin kampus, johon tulee uusi uimahalli, liikuntahalli, Hj. Nortamon koulu ja opisto- ja nuorisotiloja. Kustannusarvio on 55–60 miljoonaa euroa.