Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Lukon Heinola, Lehtinen ja Nyman nuorten Leijonien MM-leiriryhmään – Ässistä ei ainuttakaan nimeä

Suomen alle 20-vuotiaiden miesten jääkiekkomaajoukkue matkustaa joulukuun puolivälissä Kanadaan, jossa ikäluokan MM-kilpailut alkavat tapaninpäivänä. Nyt nimetty 25 pelaajan leiriryhmä täydentyy vielä kolmella hyökkääjällä. Lopullisen kisajoukkueen koko on kolme maalivahtia ja 20 kenttäpelaajaa. MM-leiriryhmästä puuttuvat esimerkiksi 1999-ikäluokan huippuihin kuuluvat Eeli Tolvanen, Kristian Vesalainen ja Urho Vaakanainen . Tolvanen nousi viikonloppuna Nashvillen NHL-joukkueen kokoonpanoon, mikä ei ole välttämättä hyvä asia maajoukkueen kannalta. Bostonin Vaakanainen on kärsinyt loukkaantumisesta, eikä Winnipegin organisaatiosta Jokereihin siirtyneen Vesalaisenkaan pelaaminen MM-kilpailuissa ole selvää. –Kasassa on huippuryhmä. Kolme hyökkääjää nimetään vähän myöhemmin. NHL-sopimuksen alla pelaavat ja Vesalainen tiedotetaan myöhemmin. Ne ovat vielä auki, päävalmentaja Jussi Ahokas myönsi. –MM-kilpailujen alkua edeltävällä harjoitusleirillä tärkeimpiä asioita ovat harjoittelu ja se, että pääsemme kiinni aikaeroon, joka on kymmenen tuntia. Ennen kaikkea haluamme saada aikaan toimivat ketjut ja kasvattaa joukkuehenkeä. Suomi kohtaa valmistavissa otteluissa Tanskan ja Kanadan, joista Tanska on vastassa 19. joulukuuta ja Kanada jouluaaton aattona. –Vancouverissa on kuulemma harjoituspelissä halli täynnä, joten on hieno kokea se. Halusimme nimenomaan Kanadan vastaan. Kanada-ottelun jälkeen sitten tiivistetään joukkue lopulliseen muotoon, Ahokas ruoti lähiviikkojen suunnitelmia. Maalivahdit: Lassi Lehtinen (Lukko), Filip Lindberg (Massachusetts NCAA), Ukko-Pekka Luukkonen (Sudbury Wolves OHL). Puolustajat: Aleksi Anttalainen (Blaineville QMJHL), Ville Heinola (Lukko), Anttoni Honka (JYP), Olli Kaskinen (TPS), Mikko Kokkonen (Jukurit), Oskari Laaksonen (Ilves), Otto Latvala (HPK), Joona Riekkinen (KalPa), Lassi Thomson (Kelowna Rockets WHL), Toni Utunen (Tappara). Hyökkääjät: Teemu Engberg (HIFK), Aleksi Heponiemi (Kärpät), Kaapo Kakko (TPS), Rasmus Kupari (Kärpät), Anton Lundell (HIFK), Niklas Nordgren (HIFK), Linus Nyman (Lukko), Sampo Ranta (Minnesota NCAA), Aarne Talvitie (Penn State NCAA), Samuli Vainionpää (Ilves), Santeri Virtanen (SaiPa), Jesse Ylönen (Pelicans). Päävalmentaja: Jussi Ahokas. Lopullinen MM-joukkue nimetään jouluaattona.