Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Rikkooko rokottamattomuus lapsen suojeluun velvoittavaa lakia ja sopimusta? Lapsilla on oikeus terveyteen aikuisten aatteista riippumatta

Onko Suomeen syntyminen lottovoitto vai ei? Elinajanodotteen mukaan voisi sanoa, että on. Vuonna 2017 syntyneiden poikien elinajanodote on 78,7 ja tyttöjen 84,2 vuotta. Molemmilla odote on kasvanut sitten vuoden 2016. Siispä onnea ja pitkään ikää. Ellei sitten joku muuttuja tule väliin. Suomessa lasta suojaavat muun muassa lastensuojelulaki ja YK:n lasten oikeuksien sopimus. Molemmat velvoittavat niin vanhempia kuin yhteiskuntaakin. Lastensuojelulain tarkoitus on taata lapselle oikeus esimerkiksi turvalliseen kasvuympäristöön ja monipuoliseen kehitykseen. Ensisijainen vastuu näistä asioista on lasten vanhemmilla tai muilla huoltajilla. YK taas kirjaa, että lapsen tulee saada kasvaa ja kehittyä terveenä. Lasta on myös suojeltava kaikilta laiminlyönneiltä. Pohjanmaalla käydään tuhkarokkosotaan. Osa vanhemmista kieltäytyy sitkeästi rokottamasta lapsiaan. Laki on heidän puolellaan. Lasten rokottaminen ei ole pakollista. Aikuinen saa siis päättää lapsen asioista. Lastensuojelulain henki pistää kuitenkin miettimään. Onko lapsen kasvuympäristö turvallinen, jos siellä leviää tarttuvia tauteja? Rokko ei välttämättä mene ohi yhdellä sairastamisella. Jälkitautien riski on tuntuva. Jos lapsi on pitkään sairas ja pois koulutusta, vaarantuuko hänen monipuolinen kehityksensä? Kansanedustaja ja Lasten liiton puheenjohtaja Mia Laiho (kok.) ehdottaa, että rokottaminen yleisvaarallisia tartuntatauteja vastaan muutettaisiin pakolliseksi ( satakunnankansa.fi 30.11 ). Pakkolait ja varsinkaan niiden valvominen eivät ole yksiselitteisiä. Moni terveysalan ammattilainen pelkää myös, että pakko lisäisi rokotekriittisyyttä. Rokotekriittisyys sisältää kuitenkin paradoksin. Kriittisyyshän on suurelta osin lähtöisin siitä, että monet tartuntataudit ovat hävinneet. Siitä taas saa kiittää rokotusohjelmaa. Vaikka pakkolakeja ei luotaisikaan, jokin velvoite kuitenkin tarvitaan. Nyt aikuisten oikeuksilla kävellään lasten oikeuksien yli. Mihin lapsi voi valittaa, jos vanhempien ideologia vaarantaa hänen terveytensä?