Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Lähipäivien sää Satakunnassa: tuulista ja sateista – maanantaina sade voi tulla lumena

Sadealue saapuu lännestä Satakunnan rannikolle maanantaina. Sadetta saattelee puuskittainen tuuli. Aivan viime päivien voimalla tuulen ei kuitenkaan pitäisi puhaltaa. Ensimmäisiä sadekuuroja tulee jo sunnuntain puolella, mutta varsinaisesti sadealue saavuttaa rannikon maanantaina puoliltapäivin. Lämpötila on maanantaina päivällä nollan paikkeilla, ja sateen odotetaan tulevan aluksi lumena. Tiistaina lämpenee jopa kolmeen neljään asteeseen, ja sade muuttuu vedeksi. Rikkonainen sadealue jatkaa kulkuaan kohti sisämaata. –Kun lämpötila muuttuu nopeasti, on pieni mahdollisuus, että tulee jäätävää sadetta, Forecan päivystävä meteorologi Anna Latvala kertoo. Keskiviikoksi taas viilenee, ja päivällä lämpötila voi olla vain hitusen plussan puolella. Keskiviikko on selvästi alkuviikkoa kuivempi päivä. Siitä sää muuttuu edelleen kylmemmäksi, nollan vaiheille tai pikkupakkaselle.