Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Illan padat: Väkevää menoa, tyylikäs viimeistely

Satakunnan Kansan urheilutoimitus valitsee Ässien otteluissa porilaisjoukkueen kolme parasta pelaajaa. Ottelun paras pelaaja saa raadilta kolme pataa, toiseksi paras kaksi ja kolmanneksi paras yhden. Padat lasketaan yhteen ja kokonaistilannetta seurataan läpi kauden. Tuomas Huhtanen Ässät tarvitsee alakentiltä enemmän niin tekoja, tukea kuin tehoa. Huhtanen raapi kymmenen minuutin roolissaan juuri sellaisen väkevän illan kuin häneltä kaivataan. Viimeistely Ässien avausmaaliin oli tyylikäs. Jere Seppälä Edellisen kerran 26. lokakuuta pelanneen ja sen jälkeen loukkaantuneena olleen Seppälän piti olla vielä seitsemäntenä puolustajana. Kun Jyri Marttinen jäi viime hetkillä sivuun, Seppälä hyppäsi pelaavaan kuusikkoon. Kelpo paluu. Toi liikettä, aktiivisuutta ja laukauksiakin. Juho Tommila Yllätyssiirto puolustajasta nelosen laituriksi. Päävalmentaja Pasi Kaukoranta perusteli siirtoa sillä, että juniorinakin hyökkääjänä esiintynyt Tommila sopi rightin pelurina hyvin ketjuun. Omaksui uuden roolin hyvin. Yksi syöttöpiste ja yksi Ilvekselle hankittu rangaistus. Tilanne 26 ottelun jälkeen 21 Pataa: Sakari Salminen 10 Pataa: Andreas Bernard 9 Pataa: Jarno Kärki 7 Pataa: Jyri Marttinen, Tuomas Huhtanen 6 Pataa: Sami Lähteenmäki, Niklas Appelgren 5 Pataa: Matias Varttinen, Jussi Makkonen 4 Pataa: Niko Peltola, Juho Tommila 3 Pataa: Lauri Tukonen, Lenni Killinen, Aleksi Varttinen, Henri Kiviaho 2 Pataa: Matti Lamberg, Jere Seppälä 1 Pata: Tommi Taimi, Otto Kivenmäki, Severi Sillanpää, Kristian Tuohilampi, Saku Salmela