Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Porin kaupunki hävisi TUL:lle markkinaoikeudessa – Iltapäivätoiminta pitää kilpailuttaa uudelleen

Markkinaoikeuden mukaan Porin kaupungin hankintayksikkö on menetellyt julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti sivistystoimialan iltapäivätoiminnan kilpailutuksessa. Pori kilpailutti iltapäivätoiminnan viime maaliskuussa ja voittajaksi selviytyi yksityinen Pilke päiväkodit. Hävinnyt osapuoli, TUL:n Satakunnan piiri, ei tyytynyt päätökseen, vaan valitti markkinaoikeuteen. Nyt markkinaoikeus katsoi, että tarjouspyynnössä ei ole riittävällä tavalla yksilöity sitä, mitä seikkoja hankintayksikkö tulee arvioimaan tarjousten vertailussa. –Laatuvertailuperusteiden osalta ilmaisu "mm." on viitannut siihen, että vertailussa tullaan ottamaan huomioon myös muita kuin kyseisissä kohdissa ilmoitettuja tekijöitä, markkinaoikeuden päätöksessä kerrotaan. Päätöksellään markkinaoikeus kumoaa Porin sivistyslautakunnan tekemän päätöksen ja kieltää kaupunkia tekemästä hankintasopimusta 200 000 euron uhkasakon uhalla. Lisäksi kaupunki joutuu korvaamaan TUL:n oikeudenkäyntikulut 8 340 euroa. Oikeusprosessin ajan iltapäivätoimintaa on hoitanut Pilke. Porin kaupungin sivistystoimen toimialajohtaja Esa Kohtamäki arvioi, että markkinaoikeuden ratkaisu edellyttää kaupunginilta iltapäiväkerhotoiminnan järjestelyjen menevän uuteen valmisteluun. –Päätöksen jälkeen kilpailutus järjestetään uudestaan. Pilkkeen sopimus kyetään purkamaan tarvittaessa nopeasti, sillä sopimukseen lisätty ehto, joka liittyy markkinaoikeuden ratkaisun lopputulokseen. Tilanne on Kohtamäen mukaan nyt aiempaan kilpailutustilanteeseen verrattuna sikäli erilainen, että TUL Satakunnan piiri on ajanut alas oman iltapäivätoimintaorganisaationsa. Kyseessä on kokonaisuudessaan noin neljän miljoonan euron suuruinen hankinta. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Päätökseen voi hakea valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Kilpailutuksesta nousi viime keväänä kuohuntaa, kun vasemmistopuolueet halusivat aloittaa kilpailutuksen alusta tulosten selviämisen jälkeen. Porvaripuolueet nousivat takajaloilleen, koska useilla SDP-taustaisilla poliitikoilla on läheiset suhteet TUL:ään. Äänestysten jälkeen kaupunki päätti tehdä hankintasopimuksen alkuperäisen kilpailutuksen perusteella. TUL edelleen kiinnostunut, mutta ei nykymallilla Suomen Työväen Urheiluliiton Satakunnan piirin toiminnanjohtaja Jarno Blomsterin mukaan TUL on Satakunnassa edelleen kiinnostunut iltapäivätoiminnan järjestämisestä, mutta ei mallilla, jolla sitä nykyään toteutetaan. Kaupunki on nyt heikentänyt Blomsterin mukaan järjestelmää siten, että palveluntuottaja joutuu kyseenalaiseen asemaan. –Meille iltapäivätoiminta oli aikoinaan lippulaiva ja Porissa oli toiminnassa maan laadukkain järjestelmä. Nyt laatua ei kyetä pitämään yllä. Blomster korostaa, että vika ei ole nykyisessä palveluntuottaja Pilkkeessä, vaan Porin kaupungissa. –Pilke tekee parhaansa. Blomsterin mukaan vain 4 – 5 tuntia auki oleviin iltapäiväkerhoihin ei saada nyt sitoutettua ammattitaitoista väkeä. Työntekijöiden jaksaminen on koetuksella. –Meidän työntekijämme tekivät tätä työtä jopa 15 vuoden ajan. Nykyjärjestelmällä joutuisimme rekrytoimaan uutta väkeä työnsä jättävien tilalle joka vuosi Päivitetty 30.11. kello 20.56: Muutettu Satakunnan työväen urheiluliitto muotoon TUL:n Satakunnan piiri.