Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Suomalaisen koulun nykytila

Jatkuvasti laskussa olevat PISA-tulokset ovat herättäneet viime viikkoina ennenäkemättömän aktiivista keskustelua. Kohu käynnistyi Helsingin Sanomien jutusta, jossa referoitiin professori Liisa Keltikangas-Järvisen esitelmää, joka puolestaan referoi toistaiseksi julkaisemattomia tutkimustuloksia. Ei siis ollut mikään ihme, että asiaan kantaa ottaneet puhuivat eri asioista. Kaikkia puheenvuoroja yhdisti silti syvä huoli suomalaisen koulun nykytilasta. Oppimistulosten kansainväliset vertailut kertovat vain niistä asioista, joita on tutkittu. Siihen, onko suomalainen koulu sellainen kuin sen pitäisi olla, ei PISA:n perusteella voi vastata. Menestyminen PISA-tutkimuksessa ei ole ollut koskaan suomalaisen koulun kehitystyön tavoite tai päämäärä. Muutosten syyt on selvitettävä ja sitten on päätettävä sopiva reagointitapa. Koulun kehittämisen perusongelmana on se, miten saavuttaa sopiva tasapaino säilyttämisen ja uudistamisen välillä. Jos mitään ei koskaan muuteta, koulu menettää yhteyden yhteiskuntaan ja koko toiminnan mielekkyys katoaa. Sama tulos saavutetaan, jos muutetaan liikaa tai sorkitaan vääriä asioita. Uudistusinnossa koulun hyvistä perinteistä saatetaan luopua, koska niiden merkitystä ei täysin ymmärretä. Jospa esimerkiksi käsinkirjoittamisen harjoittelu oli tärkeää muustakin syystä kuin viestimisen vuoksi. Entä jos ns. ”uudet oppimisympäristöt” ovatkin vain kalustemyyjien kavala markkinointistrategia? Koska koulujen uudistaminen on perimiltään politiikkaa, on julkinen keskustelu kehityksen elinehto. Eräs OAJ -aktiivi pohti äskettäin, miksi opettajilta ei kysytä mitään. Kenen pitäisi kysyä? Koulutuskeskustelussa saa vastata, vaikka ei kysyttäisi. Se on pelin henki. Tänään 120-vuotisjuhliaan viettävän Rauman normaalikoulun vuosikertomuksesta (lv 1914–15) löytyy pieni tutkimusaineisto ensimmäisen luokan oppilaiden kokemuspiiristä. Luokalla oli 18 oppilasta, kaikki poikia. Vain neljä osasi nimetä vuodenajat, kuusi kykeni luettelemaan viikonpäivät ja 11 tiesi oman sukunimensä. Kaikki olivat kuitenkin nähneet sammakon! Pojat olivat selvästi olleet kesällä ulkona. Tiedossa ei ole, herättikö tämä tulos järkytystä yleisössä. Kirjoittaja on Turun yliopiston lehtori Rauman OKL:ssä.