Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Porissa kuultiin pohjoismaista urkumusiikkia maanläheisesti

Musiikki Nordic Journey. Aikamme pohjoismaisten säveltäjien musiikkia. James D. Hicks, urut. Keski-Porin kirkon iltamusiikkisarjan 30.9. -25.11. päätöskonsertti. ”Kiitos nyt Herran! Hän korkein on kuninkahamme” virren 329 melodia kajahtaa Keski-Porin kirkon Paschen-Kiel -uruista. Konsertin aloitus on Toccata , joka on viimeinen osa ruotsalaisen urkurin ja säveltäjän Anders S. Börjessonin sävellyksestä Tre stycken . Teeman idut päättyvät toistamiseen hälyääniin, kunnes virren ylistys soi tunnistettavana yhdysvaltalaisen urkutaiteilijan James D. Hicksin määrätietoisessa otteessa James D. Hicks on tilannut 22 teosta pohjoismaisilta säveltäjiltä. Konsertissa kuultiin niistä neljä. Kansansävelmien teemoihin säveltämistä parhaimmillaan edustivat Lars Karlssonin Who can sail without the Wind (melodiana ruotsalainen kansansävelmä). Suomalaisten Ken voi tyynessä seilata -nimellä tuntema laulu sai monikerroksisen säestyksen sekä jalkion kuvioissa että vahvoissa soinnuissa. Toinen maanläheinen kappale oli Sävelmä Leksandista ( Låt från Leksand ). Musiikkityylien rajapinnoilla operoiva jazzmuusikko ja säveltäjä Nils Lindberg oli saanut runsaasti vaihtelua musiikilliseen asuun, minkä James Hicks toteutti vivahteikkaan artikuloivasti. Konserttia leimasi satsin selkeys. Kjell Mörk Karlsenin Urkusinfonian nro 3 lyhyissä osissa teeman käsittely päällekkäin kolmessa äänessä, sormiot ja jalkio, oli mestarillista. Lyhyehköjen tuokiokuvien jälkeen Hicks esitti lopuksi vielä kaksi teosjärkälettä: Fredrik Sixtenin Fanfare and Chaconne ja Jesper Madsenin Praetorius Variationer . Niissä Hicksin urkutaide taipui mystisestä muuntelusta ikiliikkujaksi, jossa rinnalla kulkeva rytminen poljento eteni vääjäämättömästi häiriintymättä melodisen aineksen loistaessa päällimmäisenä. James D. Hicksillä on kalenterissa tulevina vuosina monta konserttia Suomessa. Toivottavasti myös suomalaista musiikkia sitten ensi kerralla.