Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Lunta Satakuntaan? "Ehkä jo ensi yönä"

Satakunnassa on vietetty viikonloppua napakasti pakkasen puolella, eikä asiaan ole alkuviikosta tulossa muutosta. Joku on saattanut jo odottaa, missä vaiheessa pimeä marraskuu saa valkean lumipeitteen. Forecan päivystävän meteorologin Anna Latvalan mukaan pitkään ei välttämättä tarvitse odottaa. –Ehkä jo ensi yönä, mutta ainakin maanantaina aamupäivällä on mahdollisuus lumikuuroihin. Latvala kertoo, että kuurot muodostuvat merellä. Mikäli luoteistuuli on kohdallaan, saattavat sateet saavuttaa rannikon. –Sen verran on kylmä, että jos sataa, niin lumena se tulee. Innokkaimpien hiihtäjien kannattaa vielä odottaa vielä hetki ennen voidepurkin kopelointia, sillä kauaa valkoinen lysti ei välttämättä kestä. –Loppuviikon lämpö liittyy siihen, että saattaa tulla matalapaine, Latvala tietää.