Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Urmas Sisaskin tähtikuviot vetivät puoleensa

Taiteellisen johtajan, Timo Latosen suunnittelemat, pääosin klassisen musiikin konsertit marraskuussa ovat lajissaan poikkeus, jos piirretään ympyrä Pori keskipisteenä ja säteeksi valitaan 60 kilometriä. Kirkkojen ja Pori Sinfoniettan konsertteja lukuun ottamatta, Euran kunta on ainoa, jossa talvikaudella järjestetään kokonainen konserttisarja. Tänä vuonna pääteemana oli virolainen musiikki, Viron 100 vuotta itsenäisyyttä -juhlavuoden kunniaksi. Konsertissa kuultiin virolaisen säveltäjän Urmas Sisaskin Tähtitaivas -sarjan neljäs osa Pohjapolaartaevas op. 160 (2018) pianotaiteilija Lauri Väinmaan esittämänä. Tähtitaivas -sarjassa (nro 1 v. 1980-87) astronomian harrastaja Sisaskin tavoite on säveltää musiikiksi kaikki 88 tähtikuviota. Urmas Sisask oli luonteva valinta siksi, että säveltäjä muutti Suomeen ja Laitilaan vuonna 2012 vuodeksi, sieltä Turkuun ja tänä vuonna takaisin Viroon. Sisaskin pelkistetty 5-sävelinen planeetta-asteikko, jonka hän on laskenut taivaankappaleiden liikkeiden perusteella, tuo sävelkieleen maagista alkuvoimaa eikä vähiten Lauri Väinmaan ilmaisuvoimaisen pianismin myötävaikutuksella. Universumin äänet ovat sopusointuisia. Lauri Väinmaa kasvattaa sykkivän rytmikuvion räjähtäväksi tykitykseksi salamannopeasti. Ja yhtä nopeasti sointi vaihtuu taivaallisen kauniiksi satsiksi. Vaikka aiheet toistuvat ja palataan takaisin rytmiostinatoihin, niin musiikki ei ole hetkeäkään tylsää. Sisaskin kuoroteokset ovat luonteeltaan hengellisiä ja viittaavat katolisuuteen. Pohjapolaartaevasin ilmapiiri on terapeuttisen impressionistinen. Kuvitus näytöllä tukee sävelmaisemaa. Kuuntelemista olisi helpottanut, jos osien nimet tai numerot olisivat näkyneet näytöllä. Osuvat luonnehdinnat esimerkiksi oleminen, meneminen, ennustamattomuudet, olemattomuus tai päästä häntään, olisivat välittäneet säveltäjän musiikin kielen täsmäytettynä. Ilmastoinnin humina toi ylimääräisen lisän universumin kaikuihin. Loppupuolella Rag timen synkoopit sykkivät viihdyttävästi. Corona borealis- Runsaus -osa palasi alun rytmiikkaan vaimentuen. Kaija Huida Viro 100 vuotta -juhlakonsertti. Lauri Väinmaa, piano. Yhdessä -konserttisarjan 15. -24.11. päätöskonsertti Euran koulukeskuksen auditoriossa.