Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Otsolan kansalaisopisto vaarallisella tiellä: Jos riitely jatkuu, opettajat ja oppilaat saattavat äänestää jaloillaan

Otsolassa vellova riita ei ole kunniaksi kansalaisopistojen alkuperäiselle tarkoitukselle. Kun ensimmäisiä kansalaisopistoja ja työväenopistoja perustettiin, lähtöajatus oli kaunis, jopa ylevä. Haluttiin, että kansa varallisuudesta riippumatta pääsisi sivistämään itseään. Nyt kirjojen kannet avautuisivat niillekin, joiden varsinainen koulutie tyssäsi rahaan. Kyse oli myös sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Köyhien lisäksi oppia saisivat myös tytöt ja naiset. Kun vapaa sivistystyö sai 1890-luvun lopulla ilmaa siipiensä alle, monessa kodissa koulurahat oli varattu vain pojille. Osa Otsolan kansalaisopiston työntekijöistä on kertonut uhkailusta ja painostuksesta ( satakunnankansa.fi 19.11 ). Aluehallintovirastoon lähti kuuden ihmisen allekirjoittama valvontapyyntö. Toiminnanjohtaja ja rehtori Alexander Bruk taas vetosi vastineessaan väärinkäytöksiin. Todisteiksi hän tarjosi valokuvia huonosti tehdystä työstä. Otsolan hallituksen puheenjohtaja Antti Pekola nosti asian myös sukupuolten väliseksi. Hän totesi Satakunnan Kansalle, että "nämä naiset ovat yrittäneet syyttää Alexanderia". –Heillä [työntekijöillä] on tällaisia näyttelijän lahjoja, että saattavat ruveta itkemään neuvotteluissa, tiesi Pekola (satakunnankansa.fi 20.11.) Otsola on varsin suosittu opinahjo. Se opetusohjelma on kattava ja toimintaa ulottuu niin Eurajoelle kuin Nakkilaankin. Riitely on iso riski Otsolan tulevaisuudelle. Vaikuttaako skisma opetukseen? Alkavatko opettajat ja opiskelijat äänestämään jaloillaan, vaikkei riita varsinaisesti heitä koskekaan? Joutuvatko opiskelijat sijaiskärsijöiksi? Ehkä selväjärkisin lausunto kiistaan tuli Suomen Setlementtiliiton toimitusjohtajalta Pentti Lemmetyiseltä ( satakunnankansa.fi 19.11 ). –En ole koskaan työurani aikana ollut tilanteessa, jossa joku konflikti olisi pelkästään yhden osapuolen syy. Toivoa sopii, että osapuolet istuvat neuvottelupöytään ja sopivat riitansa. Sopiminenhan tarkoittaa sitä, että molemmat saavat jotain, kun luopuvat jostain. Poteroihin juuttumalla sopimuksia ei synny.