Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Päättäjät, käsi sydämelle ja suomut pois silmiltä – peruskoulun lopettaminen ja 17 kilometrin koulumatka eivät tue Porin saariston kehitystä

Satakunnan Kansa uutisoi (22.11.) Reposaaren ja Enäjärven koulujen kohtalon olevan liipaisimella ja ”käytännössä leimaa vaille sinetöity”. Ehdotamme kolmea uutta näkökulmaa aiheeseen. 1. Kouluverkkoa koskevat ehdotukset tehdään tammikuun 2019 loppuun mennessä. Tämä tarkoittaa, että mitään sellaista päätösehdotusta ei ole vielä tehty, joka ”odottaisi leimaansa”. Tämänkaltainen uutisointi antaa väärän käsityksen tilanteesta. Se saattaa myös ohjata päätösten syntymistä virheellisten ennakko-oletusten pohjalta. 2. On totta, että Reposaaren koulussa aloittaa ensi lukuvuonna yksi ekaluokkalainen. Sama toistuisi syksyllä 2020. On yhtä lailla totta, että Reposaaressa (vuoden kaupunginosa 2016) on tehty tarkoituksenmukaista, systemaattista ja säännöllistä työtä lapsiperheiden houkuttelemiseksi saareen. Tämä on onnistunut: nuorimman lapsemme vuosiluokalla (2022) aloittaa seitsemän ekaluokkalaista. 3. Yhdessä Turun yliopiston dosentti Matti Kamppisen kanssa kirjoitetussa kirjassa Kokonaisuuden näkemisen taito käytimme Reposaaren koulua esimerkkinä kokonaisuuden hahmottamisesta monimutkaisessa kaupunkiympäristössä. Koulua (ja varhaiskasvatusta) voidaan pitää hyvällä syyllä yhteisön sydämenä. Jos tämä sydän pysäytetään lyhytnäköisen, kapea-alaisen ja yksinomaan taloudellisten intressien ohjaaman ajattelun myötä, pysäytetään kaupungin ja koko maan kannalta poikkeuksellisessa asemassa olevan saaristoyhteisön kasvun edellytykset. Eduskunnan päätöksen mukaisesti on säädetty laki saariston kehityksen edistämisestä. Reposaari sai Valtioneuvoston myöntämän saaristostatuksen vuonna 2016. Tämä tarkoittaa sitä, että Reposaaren alueelle sovelletaan kyseistä Suomen hallituksen säätämää saaristolakia. Tämän lain mukaan kuntien – tässä tapauksessa Porin kaupunginvaltuuston – on huolehdittava siitä, että saariston vakinaisella väestöllä on käytettävissään peruspalvelut kohtuullisella etäisyydellä. Nyt käsi sydämelle, suomut pois silmiltä ja hieman kokonaiskuvan hahmottamista käyttöön: tukeeko peruskoulun lopettaminen ja siitä seuraava 17 kilometrin koulumatka Porin saariston kehitystä ja sen edistämistä? Noudattaako tällainen ajattelu säädettyjä lakeja? Ja ennen kaikkea, onko kaupungin tehtävä pitää sydämiä käynnissä – vai pysäyttää niitä? Kirjoittajat ovat tulevan koululaisen (ja kahden koulua käyvän) vanhemmat Reposaaresta.