Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Lasten eriarvoisuus kärjistyy – siitä ei saa tulla uusi normaali

Kaikille Suomeen syntyminen ei enää merkitse lottovoittoa. Tämä nousee esiin myös vastikään julkaistussa THL:n vuoden 1997 ikäluokkaa koskevassa seurantatutkimuksessa. Lapsiköyhyys alkoi kasvaa 1990-luvun laman myötä, ja on nyt melkein kolminkertaista parinkymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Suuri osa perheistä voi kyllä hyvin, niissä hyvinvointi jopa kasvaa, mutta on vähemmistö, jonka kohdalle kasaantuvat moninaiset hyvinvointia kuristavat seikat. Lasten ja lapsiperheiden eriarvoisuus lisääntyy. Vanhempien taloudelliset vaikeudet, mielenterveysongelmat, vakava sairastuminen tai pitkittynyt työttömyys vaikuttavat pitkälle lapsen elämässä. Niiden on todettu olevan selkeässä yhteydessä lasten vaikeuksiin koulunkäynnissä sekä myöhemmin asettumisessa työelämään. Lasten jakautumisesta hyvä- ja huono-osaisiin ei saa tulla yhteiskunnassamme uusi normaali, asia, jota opimme pitämään luonnollisena osana suomalaista yhteiskuntarakennetta. Paitsi ilman muuta lasten etu, on aivan jokaisen etu, että asiat pyritään saattamaan toimivalle tolalle jo ennen kuin ne kärjistyvät viimeistään nuoruudessa ja aikuisuudessa. Varhaisen puuttumisen mallin on toistuvasti todettu tulevan yhteiskunnalla edullisemmaksi, ja tietysti se vähentää inhimillistä tuskaa. Vaikka kehitys on tärkeää, eikä vanhaan pidä jäädä vellomaan, kannattaisi ehkä katsoa myös sinne parinkymmenen vuoden taa: miten asiat hoidettiin silloin, kun lapset ja heidän perheensä voivat tasaisesti paremmin? Lamasta on noustu, useaankin kertaan, mutta onko nykyinen rahanjako varmasti kohdallaan? Entä onko rohkeutta myöntää, että jokainen uutuus ei ollutkaan hyvä? Esimerkiksi Suomen huipputulokset koululaisten kansainvälisessä Pisa-vertailussa ovat heikentyneet 2000-luvun alusta. Syyksi on esitetty (HS 18.11.) muun muassa siirtymistä yhä enemmän oppilaiden itseohjautuvaan opiskeluun. Kaikki eivät ole kypsiä siihen. Oppilaiden välille syntyy kuilua sen mukaan, paljonko vanhemmat osallistuvat koulunkäyntiin. Yleensä itsekin korkeasti koulutetut osallistuvat eniten. Kannattaisi ehkä katsoa myös sinne parinkymmenen vuoden taa: miten asiat hoidettiin silloin, kun lapset ja heidän perheensä voivat tasaisesti paremmin?