Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Nakkilan liikuntakeskus valmistuu aikatauluaan nopeammin – avajaiset silti vasta alkuvuodesta

Nakkilan uusi liikuntakeskus on valmistumassa hyvissä ajoin, jopa alkuperäistä suunnitelmaa nopeammin. Nakkilan kunnan tekninen johtaja Harri Kukkula sanoo, että rakennuttaja ilmoitti työn valmistuvan niin, että kunta voisi vastaanottaa työn jo 18. joulukuuta. –Alun perin työn piti valmistua vuoden loppuun mennessä. Käyttöön uusi liikuntakeskus otetaan alkuperäisen aikataulun mukaisesti vasta tammikuussa. Viralliset avajaiset järjestetään tammikuun puolivälissä, sanoo sivistysjohtaja Jonna Heikkilä . –Oli hieno uutinen, että saamme hallin ajoissa valmiiksi ja voimme kalustaa sen rauhassa sekä opetella käyttämään sitä. Virallisia avajaisia aiotaan viettää koko viikko 3. maanantaista sunnuntaihin, eli 14.–20. tammikuuta. –Joka päivälle on luvassa erilaista ohjelmaa eri-ikäisille ja erilaisille liikuntakeskuksen käyttäjille. Avajaisissa nähdään, ettei halli ole pelkästään liikuntakäyttöön, vaan siellä järjestetään myös messutyyppinen hyvinvointitapahtuma sekä konsertteja. Jonna Heikkilä ei vielä halua paljastaa avajaisviikon konserttiesiintyjiä. –Olemme saaneet ohjelmaan kovia nimiä, tarkempi ohjelma julkistetaan lähiaikoina. Normaalikäyttöön liikuntakeskus otetaan viikolla 4. Vakiovuoron varanneet paikalliset urheiluseuran aloittavat normaalivuorot 21. tammikuuta. –Keskustelimme ja sovimme urheiluseurojen vakiovuorot noin kuukausi sitten. Uusia varauksia otamme vastaan koko ajan, nyt kun seurojen tarpeet on selvitetty, Jonna Heikkilä sanoo. Kunnanvaltuusto vahvisti uuden liikuntakeskuksen käyttäjähinnat maanantain kokouksessaan. Vanhoihin hintoihin verrattuna etenkin sarjalippuja monipuolistettiin.