Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

SuPer ei ole vielä saanut ilmoituksia satakuntalaisista haamuhoitajista

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on aloittanut kampanjan niin sanottujen "haamuhoitajien" paljastamiseksi työpaikoilla. Haamuhoitajia käytetään paikkaamaan alimitoitettua henkilöstöä pelkkinä niminä, jotta valvontaviranomaiset eivät huomaisi puutteita sosiaali-, terveydenhuolto- ja kasvatusalan työpaikkojen henkilöstömitoituksissa. SuPerin mukaan työvuorolistoilla saattaa olla henkilöitä, jotka eivät työskentele enää kyseisessä työpaikassa tai listoilla on keksittyjä nimiä. Vaikka liitto on saanut kampanjansa aikana jo lukuisia ilmoituksia väärinkäytöksistä, niitä ei ainakaan toistaiseksi ole raportoitu Satakunnasta. –Toistaiseksi Satakunnan alueelta ei ole meidän kampanjamme myötä tullut yhtään ilmiantoa. Kampanjamme on varsin tuore, ja viime päivinä ilmoituksia on alkanut tulemaan runsaammin., ilmoittaa SuPerin järjestöasiantuntija J oni Vainikainen . On tosin mahdollista, että ilmoituksia on mennyt suoraan aluehallintovirastoon tai Valviraan.