Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Vanhemmuus antoi enemmän kuin vapaus, jonka joskus niin kovasti pelkäsin menettäväni

Vanhemmuus on varsin pelottava juttu. Etukäteen mietittynä se tuntuu jättimäiseltä haasteelta, johon vastatessa koko muu elämä ympäriltä vain katoaa. Yhä useampi aikuinen, joka periaatteessa voisi olla isä tai äiti, päättää jättää ryhtymättä. En ihmettele. Minä mietin parikymmentä vuotta sitten pitkään, onko minusta äidiksi. Sitten kamppailin sen kanssa, että ei lapsia noin vain tehdä. Olin valmis, mutta raskaus antoi odottaa itseään kierto toisensa perään. Lopulta neljän vuoden pettymysten ja odotuksen jälkeen mieheni ja minä saimme kaksoset. He todellakin mullistivat maailman. Kyllä. Tuli yövalvomista, koliikkia, uhmaikää ja murrosikää. Tuli rahahuolta, aikatauluja, venymistä ja voimattomuutta. Paljon noita enemmän tuli onnea, rakkautta ja ihmeellistä uskoa tulevaan. Tuli jatkuvuutta, oppimista ja merkityksen tunnetta. Tuli kaksi upeaa uutta ihmissuhdetta, jotka ohittivat kaikki aiemmat. Tuli tuhansia pieniä arjen hetkiä, joita vaalin nyt kirkkaina helminä muistojeni nauhassa. Tuo kaikki olisi jäänyt kokematta, jos emme olisi uskaltaneet. Tänä syksynä nuorten aikuisten muuttoautot starttaavat jo kohti tulevaa. Jos lasten tulo vain hetki sitten mullisti maailman, mullistaa sen nyt vaihe, kun aikuisiksi varttuneet lapset lentävät pesästä. Koti on hämmentävän hiljainen, kun siellä ei enää töistä tullessa odota nälkäistä nuorisoa. Eteinen on liki tyhjä, kun sinne ei iltaisin kerry kasaa pienen laivan kokoisia lenkkareita. Aamulle on paljon aikaa, kun ei tarvitse kiskoa ketään hereille ja kouluun. Juuri siitä, mitä monet kerrat ruuhkassa tuskailin, kun piti kiirehtiä päiväkotiin tai ruokakaupan kautta kotiin, on nyt tullut ajatus onnesta. Tiedän mitä on, kun joku muukin kuin koira odottaa minua malttamattomana ovella. Kaikki eivät lapsia halua. Monet eivät saa vaikka haluaisivat. Tämä ei voi silti vaientaa kokonaan rohkaisun sanoja. Lasten kasvattaminen ei vienyt minulta ja mieheltäni mitään, mutta antoi valtavasti enemmän kuin koskaan uskalsin toivoa. Olemme ikuisesti vanhempia. Lopulta lapsiperhevaihe oli silti hämmentävän lyhyt jakso elämää. Puolison kanssa on taas helppo sopia sujuvat aikataulut. Mikään ei estä meitä jäämästä töihin tai ystävien kanssa kaupungille. Aamukahvilla ei tarvitse tsekata kalenterista, kumpi vie ja kumpi hakee lapsia mistäkin. Parisuhteemme ei hajonnut, vaan vahvistui kuluneina vuosina. Nyt, kun arkemme on palannut aikaan ennen lapsia, voin sydämestäni sanoa: kyllä, vanhemmuus on pelottava juttu. Pelottavinta siinä on, että se on lyhyt ja arvokas elämänvaihe, johon ei välttämättä anneta kovin montaa mahdollisuutta. En ikinä vaihtaisi vaihetta siihen vapauteen, jonka joskus niin kovasti pelkäsin menettäväni.