Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Melania Trump vaatii miestään erottamaan kansallisen turvallisuuden apulaisneuvonantajan

Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Melania Trump vaatii miestään Donald Trumpia erottamaan kansallisen turvallisuuden apulaisneuvonantajan. Valkoisen talon lähteiden mukaan taustalla on se, miten rouva Trumpin Afrikan-matka hoidettiin. Presidentin avustajien mukaan Trump harkitsee kansallisen turvallisuuden apulaisneuvonantajan Mira Ricardelin erottamista. Vielä tiistaina tämä oli kuitenkin Valkoisen talon länsisiiven toimistossaan. Melania Trumpin toimisto antoi epätavallisen lausunnon sanomalla, että Ricardel pitäisi erottaa. Yhdysvaltain ensimmäisten naisten tiedetään ennenkin painostaneen miestään virallisissa asioissa, mutta asiaa koskevan lausunnon antaminen ei ole mitenkään tyypillistä. –Ensimmäisen naisen toimiston kanta on, että hän ei enää ansaitse kunniaa palvella Valkoisessa talossa, kertoi Stephanie Grishman , Melania Trumpin tiedottaja, tiukassa lausunnossa. Hän ei kertonut syytä erovaatimukselle, mutta useat virkailijat kertoivat asian liittyvän rouva Trumpin lokakuiseen Afrikan-matkaan. Ei pitänyt siitä, miten Ricardel kohteli häntä Melania Trump on valittanut miehelleen sitä, miten Ricardel oli kohdellut häntä. Ricardel on entinen Boeing Co:n johtaja, joka työskenteli Trumpin vaalikampanjassa. Kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton valitsi hänet apulaisekseen aiemmin tänä vuonna, kertoivat kaksi Valkoisen talon lähdettä Reutersille. Lähteiden mukaan Melania Trump oli kertonut miehelleen, että Afrikan matka "ei mennyt hyvin". Yhden lähteen mukaan Ricardel oli yrittänyt vaikuttaa siihen, miten hallituksen varoja oli käytetty Melania Trumpin matkaan. Kansallisen turvallisuuden neuvosto tai Ricardel eivät kommentoineet asiaa. Nimettömänä pysytellyt valkoisen talon virkailija sanoi, että Ricardel ei ole koskaan tavannut Melania Trumpia. Erään lähteen mukaan Ricardel olisi "vieraannuttanut kaikki" kansallisen turvallisuuden neuvoston jäsenet paitsi Boltonin. Bolton on parhaillaan Aasian-matkalla yhdessä varapresidentti Mike Pencen kanssa.