Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Mustaa salvaa ihosyöpään: Kylmä rahastaminen heikoimmillaan olevalla ihmisellä on moraalitonta, se pitää saada lailla kuriin

Hopeavettä tuttipullosta imeväisikäiselle. Mustaa salvaa ihosyöpään. Netistä löytyy kuvia, joista voi päätellä, että jos salvalla kasvoista jotain lähti, niin se oli nenä. Hurjimmista uskomushoitoihin liittyvistä tarinoista tulee mieleen vanha, kyyninen vitsi. Se, jossa leikkaus onnistui, mutta potilas kuoli. Sosiaali- ja terveysministeriö ilmoitti lokakuussa aloittavansa vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön valmistelun. Ei yhtään liian aikaisin, jos kysytään esimerkiksi Lääkäriliitolta. Siinä, missä ministeriö puhuu vaihtoehtohoidoista, Lääkäriliitossa puhutaan uskomushoidoista. Lääkärien etujärjestö haluaisi kieltää uskomushoitojen antamisen lapsille ja tietyistä vakavista sairauksista kärsiville aikuisille. –‭Nykyinen lainsäädäntö ei ehkäise vahinkoja. Esimerkiksi rikoslaki astuu kuvaan vasta äärimmäisissä tapauksissa, kun potilas on jo saanut vaurion tai jopa menehtynyt. Näin Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki totesi Lännen Medialle 5.6.2018 . Myös ministeriö pitää vaihtoehtohoitojen säätelyä liian yleisluonteisena. Valvonta on niin ikään puutteellista ja asiakkaan oikeusturva heikko. Musta salva syövyttää ihoa. Luulisi, että jo terve järki saa ihmisen kavahtamaan tököttiä. Mutta aina ei mennä järki edellä. Syöpä on Suomen kielen rumin sana. Se vetää jalat alta. Epätoivoinen on altis tarttumaan keinoon kuin keinoon. Varsinkin, jos sitä tarjotaan kaikkein heikoimmalla hetkellä. Puhuttiin sitten vaihtoehtohoidoista tai uskomushoidoista, hoitojen markkinointi on aggressiivista ja hinnat huikeita. Lupaukset ovat myös ihan omaa luokkaansa. On edesvastuutonta ehdottaa syöpähoidoksi maustekurkumaa tai graviolaa. Jo 2009 ministeriön työryhmä oli huolissaan vaihtoehtohoitoja antavien ammattitaidosta. Nythän vaihtoehtopuolella voi rensselöidä kuka tahansa Reiska. Työryhmä esitti, että vain terveydenhuollon ammattilaisilla olisi lupa hoitaa erityisen haavoittuvassa asemassa olevia. Toivottavasti nykyinen työryhmä tekee tästä totta.