Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Mielipide Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Arna Ruohomäki voitti salamakypäräkilpailun: "Kovin juttu ohjastajan urallani"

Arna Ruohomäki sijoittui Vermon Toto76-raveissa ravatussa nuorille ohjastajille lanseeratussa salamakypäräkilpailun finaalissa toiseksi. Sijoitus tiesi sitä, että Porin Niittymaalla asuva 25-vuotias Ruohomäki kukitettiin vuoden 2018 salamakypäräkilpailun voittajaksi. Vuosi sitten porilainen sijoittui vastaavassa kilpailussa toiseksi. Ruohomäki lähti 12 osakilpailua käsittävän kisan finaaliin paalupaikalta neljän pisteen erolla toisena olleeseen Niki Finströmiin . Porilaisen ajokkina finaalissa oli forssalaisen menestysvalmentaja Tapio Mäki-Tulokkaan Reverend Dredin. –Oli kunniatehtävä päästä ajamaan menestysvalmentajan hevosta. Olihan finaali tosi tiukkaa vääntöä, niin kuin koko kilpailusarja. Tuntuu älyttömän hienolta voittaa tällainen kisa. Olen tosi kiitollinen, että olen saanut kokea tämän turneen. Kaiken kaikkiaan kovin juttu ohjastajan urallani, Ruohomäki iloitsi. –Ilman muuta kilpailusarjasta on ollut hyötyä uralleni, mutta sen näkee varmasti vasta tulevaisuudessa. Toivottavasti valmentajat ilmoittavat minulle hevosia tavallisiin lähtöihin ja luottoa alkaisi löytyä minuun ohjastajana. Ikänsä puolesta Ruohomäki ei voi ensi vuonna osallistua kisaan, missä raja tulee vastaan 25 vuoden iässä. Porilaisen Jouni Miettisen valmentama ja osaomistama Larvan Hurmos voitti Toto 76:n viidennen kohteen. Esa Holopaisen ohjastama 8-vuotias ori avasi auton takaa pitävälle piikkipaikalle. Voitto oli Larvan Hurmokselle vuoden yhdeksäs. 7 000 euron ykkösrahat nostivat vuoden ansiot 45 250 euroon. Larvan Hurmoksen voittamassa lähdössä sijoittui toiseksi Mika Forssin ohjastama honkajokelaistamma Vieskerin Virva. Tamman valmentaja on kankaanpääläinen Sanna Päivike . Ravien päätöslähtönä ajetun perinteisen 10 000 euron ykköspalkintoisen Käpylä Grand Prixin voitti Olli Koivusen ohjastama raumalaisen Talli InTiimin omistama Jugador. Voitto oli 5-vuotiaalle ruunalle vuoden yhdestoista.