Pääaiheet 100 tuoreinta Verokone Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Alaikäisten itsemurhaluvut pomppasivat Japanissa – 250 lasta tai nuorta riisti hengen itseltään, mikä on enemmän kuin 30 vuoteen

Alaikäiset tekivät Japanissa eniten itsemurhia 30 vuoteen, paljasti maan opetusministeriön tällä viikolla julkaisema selvitys. Japanilaisten itsemurhat ovat kuitenkin olleet tasaisessa laskussa 15 vuoden ajan, kertoi uutistoimisto Reuters. Vuoden 2016 maaliskuun ja vuoden 2017 maaliskuun välisenä aikana 250 alakoulu-, yläkoulu- ja lukioikäistä lasta tai nuorta tappoi itsensä. Edellisellä vertailujaksolla 245 samanikäistä teki itsemurhan. Itsemurhan tehneitä lapsia ja nuoria oli vielä enemmän vuonna 1986, jolloin 268 riisti hengen itseltään. –Opiskelijoiden itsemurhaluvut ovat pysyneet korkeina. Se on huolestuttava asia, johon pitää puuttua, sanoi virkamies Noriaki Kitazaki opetusministeriöstä Reutersin mukaan. 140:n taustasta ei tietoa Miksi alaikäiset ovat nyt tehneet aiempaa enemmän itsemurhia, ei ole tiedossa. Kitazaki sanoi, että syiden selvittäminen on vaikeaa. 250 itsemurhan tehneestä 33 koki huolta tulevaisuudestaan, 31:llä oli ongelmia perheessä ja 10 oli joutunut kiusatuksi, ministeriön selvitys kertoi. 140:n taustasta ei ollut tietoa eivätkä he olleet jättäneet itsemurhaviestiä. Itsemurha on Japanissa 10–19-vuotiaiden yleisin kuolinsyy. Japanilainen nuori valmistuu lukiosta tyypillisesti 18-vuotiaana, ja suurin osa itsemurhan tehneistä alaikäisistä oli lukiolaisia. Japanin hallitus julkaisi kolme vuotta sitten tilaston, jossa tarkasteltiin alaikäisten itsemurhia vuosina 1972–2013. Siinä huomattiin, että nuoret tekevät erityisen paljon itsemurhia 1. syyskuuta, heti kesäloman loputtua ja kouluvuoden käynnistyttyä, kertoo BBC. "Koulupuku tuntui haarniskalta" Koulujen kilpailullisen ilmapiirin arvioidaan aiheuttavan itsemurhia. –Koulupukuni tuntui raskaalta kuin haarniska. En kestänyt enää, sydämeni tuntui räjähtävän. Ajattelin itseni tappamista, koska se olisi ollut helpompaa, kertoi BBC:n tuolloin haastattelema oppilas. Itsemurhien ehkäisyyn keskittyvässä järjestössä työskentelevä Shikoh Ishi markkinoi japanilaisnuorille koulusta kieltäytymistä itsemurhan vaihtoehdoksi. –Olen kirjoittanut itse samassa iässä itsemurhaviestin. Luulin tuolloin, että se on ainoa vaihtoehtoni, koska en tiennyt, että voisin olla myös menemättä kouluun, hän sanoi BBC:lle. Japani on onnistunut vähentämään itsemurhia merkittävästi. Kun vuonna 2003 itsemurhan teki noin 34 500 ihmistä, oli heitä viime vuonna enää noin 21 300, kertoi Reuters. Kansainvälisen terveysjärjestön WHO:n mukaan ratkaiseva käänne tapahtui vuosina 2005 ja 2006, jolloin itsemurhaa alettiin käsitellä yhteiskunnallisena, ei yksilöiden ongelmana. Vielä 1990-luvulla itsemurha oli yleisyydestään huolimatta Japanissa tabu, jota ei käsitelty julkisuudessa lainkaan.