Pääaiheet 100 tuoreinta Verokone Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Mitä on olla ihminen? Porin ylioppilasteatterin pienoisnäytelmät porautuvat muun muassa vanhemmuuden paineisiin ja pahuuden olemukseen

Ristiaaltoja – kuusi pienoisnäytelmää Teksti Mikael Leppäniemi, Viivi Viher-Vehmas, Reetta Turtiainen, Jenna Hietavirta, Elizaveta Valve, Julia Hannula. Ohjaus Jonna Mäki, Mikael Leppäniemi, Jonna Schönroos, Jan-Henrik Holmlund, Kalle Högbacka, Reetta Turtiainen, Ulla-Maija Aho-Harnett. Porin ylioppilasteatterin ensi-ilta 9. marraskuuta Studio Hilkassa. Ylioppilasteatterilaiset yrittävät uskaliaasti yli aidan korkeammasta kohdasta. He ovat luoneet tyhjästä kuuden pienoisnäytelmän kokonaisuuden. Näytelmät ovat toisistaan irrallisia, mutta väljiä yhdistäviä teemoja ovat ihmisenä olemisen vaikeus sekä erilaisten kriisi- ja valintatilanteiden kohtaaminen. Keskenään eritasoisista pikku näytelmistä on kasattu taitavasti kokonaisuus, joka on kliseisesti ilmaistuna enemmän kuin osiensa summa. Kummankin puoliajan huipennukset ovat illan kohokohtia, jotka jättävät katsojalle väkevän jälkimaun. Alkupuoliskon päättävä Mörkö on suorastaan kalmantuoksuinen kertomus, joka pohtii pahuuden olemusta. Se uskaltaa kysyä, onko päähenkilön julmuus geeneihin rakennettua vai kasvuympäristön tuotetta. Hirtehinen, vino lähestymistapa antaa murhatarinalle omintakeisen leiman. Illan huipentava Prinsessa ja Mökkimaija on kokonaisuuden ehdoton kohokohta. Karnevalistinen esitystapa hilpeine laulunumeroineen antaa kaivattua vastapainoa muiden näytelmien melko staattiselle ylöspanolle ja vakavalle ilmeelle. Linnea Kotiniemi revittelee magneettisesti piloille hemmoteltuna prinsessana, joka saa päähänsä anastaa raskaana olevan, vaatimattomasti elävän Mökkimaijan tulevan lapsen itselleen. Jonna Schönroos ja Mimmi Virtanen ovat hekin elementeissään äitiyttä ja eriarvoisuutta pohtivan räävittömän musikaalikomedian muissa rooleissa. Puoliajat käynnistyvät kiinnostavilla pikku näytelmillä. Ristiaaltoja syventyy lapsen hankkimisen teemaan ja erityisesti niihin paineisiin, joita ympäristön odotukset suvun jatkamiselle asettavat. Mikään ei ole pyhää on puolestaan suora reaktio Me Too -keskusteluun. Siinä tunnetun tv-juontajan pahat teot paljastuvat – tulee tilinteon hetki niin julkisuudessa kuin arkielämässäkin. Pieni lisärohkeus niin käsikirjoituksessa kuin toteutuksessakin olisi nostanut lupaavasti oraalla olevia avausnäytelmiä toiselle tasolle. Sama koskee puoliaikojen keskimmäisiä näytelmiä Näkymätön uhka sekä Minä, hän ja sinä , jotka ovat kumpikin pieniä, intiimejä monologeja. Korkealle asetettu rima jää vaappumaan, mutta ei putoa. Kokonaisuus on järjestetty niin, että maukkaimmat palaset antavat lisätenhoa myös niille osuuksille, jotka eivät yksin riittäisi kantamaan. Naamiohahmojen kuljettamat pikku välijaksot nitovat illan antia oivallisesti yhdeksi, ihmiselämän eri puolia kommentoivaksi paketiksi.