Pääaiheet 100 tuoreinta Verokone Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Porin kuntapolitiikassa valtaa pitää varakkaiden lisäksi vanhat

Porin kuntapolitiikassa eivät melskaa köyhät eivätkä kipeät. Päätöksenteko on tukevasti paremmin toimeentulevan kansanosan käsissä. (SK 7.11.) . Porilaisten valtuutettujen keskitulo vuonna 2017 oli 48 264,04 euroa. Kaikkien tulonsaajien keskiarvo oli 28 974 euroa. Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että kokoomuspoliitikkojen lompakosta löytyy voimaa. Porin valtuutetuista kokoomuslaiset tienasivat vuonna 2017 keskimäärin 65 906,92 euroa, jos mukaan lasketaan sekä ansio- että pääomatulot. Muhkeita ansioita löytyy myös poliittisesta vasemmistosta. Sosiaalidemokraatit jäävät kokoomuslaisten taakse vain niukasti. Heidän keskitulonsa oli 61 430,53 euroa. Yksikään 17:stä sd-valtuutetusta ei jäänyt alle kaikkien tulonsaajien keskiarvon. Kari Suomalaisen pilapiirroksista tuttu pitkä ja laiha demari ei ainakaan tuloista päätellen esiinny Porin valtuustosalissa. Ideaalimaailmassa valtuustot ovat läpileikkaus kuntalaisista. Kaikki ovat edustettuina ja saavat äänensä kuuluviin. Vähempiosaiset esiintyvät usein poliittisissa juhlapuheissa, eivät toki henkilökohtaisesti. Työväenaatetta on helppo kannattaa liturgiassa, mutta onko kabineteissa punaista väriä muualla kuin samppanjalasin reunassa? Moni vasemmistopoliitikko tienaa eläkkeelläkin reilusti enemmän kuin tavallinen duunari. Kysymys on siitä, että henkilökohtaisesti koettuna ongelmat ovat paljon todellisempia. Nuorten opiskelijoiden voi olla vaikeaa samaistua eläkeläisten murheisiin ja päinvastoin. Sama pätee rikkaisiin ja köyhiin. Poliitikot tunnetusti nostavat agendalle ensisijaisesti asioita, jotka ovat omalle viiteryhmälle olennaisia. Porissa , aivan kuten monessa muussakin kunnassa, valtaa pitävää varakkaiden lisäksi iäkkäät. Vaalipäivänä valtuustoon tuli valituksi 18 yli 55-vuotiasta ehdokasta. Alle 30-vuotiaita pääsi läpi kaksi. On aito ongelma, että suuretkin kansanosat ovat rajusti aliedustettuina päätöksentekokoneistossa. Tilanteesta piirtyy, aivan oikeutetusti, mielikuva pienen piirin herra- ja rouvakerhoista. Se on juuri sitä käyttövoimaa, jota viime vuosien populistinen liikehdintä tarvitsee.