Pääaiheet 100 tuoreinta Verokone Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

"Olinko mä tänään tarpeellinen", kehitysvammainen Anni kysyi – samassa tajusin idioottimaisuuteni, halasin häntä ja pyysin anteeksi

"Olinko mä tänään yhtään tarpeellinen” Anni kysyi multa. Nostin pääni ja katsoin nuorta naista. Hän seisoi työpöytänsä edessä ja piteli ulkotakkia käsissään. Tajusin idioottimaisuuteni ja laskin rensselit pöydälle. Olit, todellakin olit. En olis saanut tänään mitään aikaan ilman sua. Anni on kehitysvammainen ja tekee kanssani käsitöitä joka keskiviikko. Tiistaisin ja perjantaisin hän työskentelee nahkamyymälän puolella. Anni puki takin ylleen ja käveli pöytäni luo. ”Joo silloin kun mä lupaan tehdä jotain niin kyllä mä sitten aina teen. Mut nyt mä lähden kotiin”. Nousin tuolistani ylös, halasin tyttöä ja pyysin anteeksi. Omat pöytäduunit oli vieneet ajatukseni hopeasidoslenkkien ja nahkahapsujen väliin, enkä ollut huomannut, että kello kävi jo kaksi ja Annin työaika loppui. Annia on koulukiusattu, omien sanojensa mukaan siksi koska on ollut ”vähän erilainen”. Hänen pyöränsä on varastettu neljä kertaa ja häntä nimitelty huoraksi ja lutkaksi. Sen yhden kerran hänet ajettiin nurkkaan ihan kunnolla. Silloin hän joutui kiipeämään aidan yli ja hyppäämään veteen sillä seurauksella, että molemmat tärykalvot puhkesivat. Hän kuulee nykyään vain kalloon poratun vahvistimen avulla. ”Niin en mä tiedä oletko sä huomannut että mä olen vähän erilainen” hän kysyi. ”Mulla on päässä jotain vähän jotenkin niin, kuin ei pitäisi olla. Jotkut huomaa sen, jotkut ei”. Sanoin, että joo tiedän, mut en mäkään mikään normaali ole. Että olis varmaan ihan hirveetä olla normaali. Tyttöä nauratti. Anni alkoi kertoa nuoruudestaan, kuolleesta äidistään, aviomiehestään. Hän kertoi miltä se tuntui juuri sillä hetkellä kun nimiteltiin, haukuttiin ja ahdisteltiin. Mutta hän ei kertonut siitä miten pahalta se tuntui vaan siitä, miksi hän ei halunnut puolustautua. Se olisi provosoinut kiusaajia jatkamaan kiusaamista. Sen sijaan kiusaamishetkinä hän kelasi, että antakaa kaikki tänne vaan. ”Mä kyllä kestän”. ”Se mitä ne teki mulle oli niin väärin, että mä päätin etten ole ikinä sellainen kusipää”. Arkeen mahtuu paljon huolta ja stressiä. Isäni yöunet syö työasioiden sijaan pikkuveljeni auton pakoputki ja äitipuoleni totesi pitkän työpäivän jälkeen, ettei ollut saanut mitään aikaan, kun eteen tuli koko ajan jotain pientä ja olematonta. Itse kehitän stressiä itselleni ja ympärilleni hallitsemattomien aikataulujen ja hallitsemattomien tiskikasojen muodossa. Elämäni vastoinkäymiset ovat juurikin pieniä ja olemattomia. Annin opetuksiin verrattuna omat kokemukseni eivät ole mitään. Hänen vastoinkäymisensä ovat hänen voittonsa. Anni on paljon vahvempi kuin yksikään kiusaajistaan. Tai mä. Hats off. Vaikka ystäväni Pekka sanookin usein, ettei ole olemassa suuria ongelmia, vaan on vain pieniä ihmisiä, tohdin olla eri mieltä. On olemassa vain pieniä ihmisiä, joiden tehtävä on tunnistaa mikä on suuri ongelma ja mikä on pieni ongelma.