Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Mielipide Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Porista ei saa tulla Pohjolan kaatopaikkaa – Fortumin tulisi rakentaa Kirrisannan kehittelyversiolaitoksensa kokonaan päästöttömäksi

Fortumin tuhkanpesulaitos Mäntyluodon Kirrisannassa on toimintakunnossa ja Fortum on anonut lupaa avilta (Valtion aluehallintovirasto) toiminnan käynnistämiseen. Hakemuksesta voi esittää muistutuksia 9.11.2018 asti. Muistuttamista on paljonkin. Fortum anoo lupaa päästää Yyterin tuntumaan kaupungin vesialueelle 35–50 tonnia päivässä tuhkanpesuprosessista tulevia veteen sekoitettuja jäämiä purkuputkea pitkin vain 5–7 metrin syvyiseen veteen 1,5 kilometrin päähän uimarannoista. Kirrisannan laitos on Fortumin pilottihanke. Fortumilla ei ole kokemusta vastaavasta prosessista. Toivottavasti Yyterin vesillä ei tule ikäviä päästöyllätyksiä, jollaisista Kokemäenjoki on viime vuosina kärsinyt ja joita täydentävät BASF:n akkumateriaalitehtaan anomat nykyisiin verrattuna 20-kertaiset myrkkypäästöt. Itävaltalainen Andritz-yhtiö on ehdottanut, että loppujäämät käsiteltäisiin (granulointi) 100-asteisessa höyryssä ja niistä tulisi kaatopaikkakelpoisia. Koska patentti ei ole Fortumin, on kiintoisaa nähdä, otetaanko tarjolla oleva tekniikka käyttöön vaihtoehtona mereen purkamiselle. Fortumin tuhkanpesulaitos, BASF:n akkumateriaalitehdas, Siperian hiilikuljetukset ja vastaavat elinkeinoelämän piristäjät ovat tervetulleita Poriin ja Satakuntaan, mutta sellaisilla menetelmillä, jotka ovat saasteettomia ja kansalaisten mielestä hyväksyttäviä. Porista ei saa tulla Pohjolan kaatopaikkaa. Se olisi vastoin Porin ja Yyterin imagokampanjointia, EU:n ja Suomen valtion Itämeren puhdistusohjelmia sekä Fortumin julistamia arvoja: kiertotalous, cleantech, ympäristöystävällisyys... Puhtaan Meren Puolesta ry tulee tekemään muistutuksen Fortumin lupahakemuksesta ja tuo siinä esille asiantuntijalausunnot päästöjen ympäristövaikutuksista, käsiteltävän jätteen sisällysten kontrolloinnin puutteellisuudesta, mereen päästettävän jätteen sisällön kontrolloinnin puutteellisuudesta ja biologisista ja kemiallisista prosesseista, joita ei ole perusteellisesti selvitetty lupahakemuksessa. Esiin tuodaan myös alueen elinkeinonharjoittajien ja asukkaiden mahdolliset menetykset imagohaittojen takia. PMP tulee puolustamaan viimeiseen asti kansalaisoikeuksia ja vesistöjen puhtautta kaikin keinoin kaikissa viranomais- ja oikeusasteissa. Porin kaupunki on eräs avainosapuoli ja näyttää hyväksyvän kritiikittömästi kaikenlaiset puutteelliset ja harhaanjohtavat suunnitelmat, esitykset ja hakemukset. Toinen avainosapuoli Fortum on panostanut voimakkaasti poliitikkojen lobbaamiseen ilmeisen menestyksekkäästi. Fortum tarjoutuu tukemaan Porin ympäristöhankkeita saadakseen kaupungin osalta luvan tuhkankäsittelyongelmansa halvimpaan ratkaisuun: jätteet putkea pitkin mereen mahdollisimman lähelle rantaa. PMP esittää, että Fortum rakentaisi Kirrisannan kehittelyversiolaitoksensa kokonaan päästöttömäksi joko sisäisen kierron menetelmällä, granuloimalla jäte kaatopaikkakelpoiseksi tai kuumentamalla se lasimaiseksi muotoon tienpohjakäyttöön hyväksyttävästi. Suuremman pohdinnan aihe on se, että pitäisikö jokaisen Suomen yhdeksän jätteenpolttolaitoksen yhteyteen rakentaa oma loppukäsittelyvaiheensa saati kuljettaa Poriin tuhkaa 500 rekkakuormaa kautta Suomen.