Pääaiheet 100 tuoreinta Verokone Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Oras Group vaihtaa toimitusjohtajaa – Kari Lehtinen Paroc Group Oy:stä hanayhtiön vetäjäksi

Hanavalmistaja Oras Groupin toimitusjohtaja vaihtuu ensi vuoden alussa. Raumalaisyhtiön johtoon on nimitetty diplomi-insinööri Kari Lehtinen . Hän siirtyy uuteen tehtävänsä eristeratkaisuja valmistavan Paroc Group Oy:n toimitusjohtajan tehtävistä Oras Groupin nykyinen toimitusjohtaja Markus Lengauer jatkaa tehtävässään vuoden 2018 loppuun asti, jonka jälkeen hän siirtyy sovitusti Oras Groupin hallituksen jäseneksi. Lengauer nimitettiin toimitusjohtajaksi marraskuussa 2017. Oras Groupin nykyinen toimitusjohtaja Markus Lengauer jatkaa tehtävässään vuoden 2018 loppuun asti, jonka jälkeen hän siirtyy yrityksen hallituksen jäseneksi. Lehtinen aloittaa Oras Groupin varatoimitusjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä 5. marraskuuta alkaen. Sujuvan siirtymän ja strategisen jatkuvuuden varmistamiseksi, Lehtinen aloittaa työnsä välittömästi yhteistyössä Lengauerin kanssa tutustuen yrityksen toimintaan, henkilöstöön ja asiakkaisiin. –Kari Lehtisellä on pitkä kansainvälinen kokemus rakennusmateriaaliteollisuudesta ja uutta näkemystä yhtiön tulevaisuudelle, mikä vakuutti Oras Groupin hallituksen hänen soveltuvuudestaan luotsaamaan yhtiötä tulevina vuosina. Lehtisen tehtävänä on jatkaa jo aloitettua työtä Oras Groupin kannattavuuden parantamiseksi sekä vahvan, pitkän aikavälin strategisen jalustan rakentamiseksi. Uskomme, että Lehtisellä on kaikki edellytykset menestyä tehtävässään. –Haluan kiittää Markus Lengaueria hänen ajastaan Oras Groupin toimitusjohtajana. Markuksella on ollut merkittävä rooli Oras Groupin toimintojen virtaviivaistamisessa ja meille tärkeässä tuoteportfolion yhtenäistämistyössä. Hän on menestyksekkäästi kehittänyt johtoryhmän sisäistä dialogia, mikä on ollut tärkeää koko yhtiön kannalta. Odotan innolla, että pääsemme jatkamaan yhteistyötämme hallituksessa, kommentoi Oras Groupin hallituksen puheenjohtaja Jari Paasikivi yhtiön tiedotteessa.