Pääaiheet 100 tuoreinta Verokone Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kuin kummituslakana päässä! Heta bongasi valkopäisen mustarastaan Porissa - asiantuntija kertoo syyn kummaan väritykseen

Heta Maria Heikkilä ikuisti sunnuntaina Porissa valkopäisen mustarastaan. –Otin kuvan lapsuudenkotini pihalla. Isäni on lintubongari, ja hän kertoi tästä yksilöstä. Se on liikkunut naapurustossa ja havaittu noin viikko sitten. Linnuille on pihalla ruokintapaikka, siemeniä ja pähkinöitä, niin se on käynyt siinä. Alkuun porilaiset tuumivat, että mustarastas olisi muuttanut väriä ilmastonmuutoksen myötä. Lintuyhdistys Birdlifen mukaan syy poikkeavaan väritykseen on kuitenkin toinen. –Kyseessä on leukistinen yksikö, eli sen sulissa ei ole samanlaista pigmenttiä kuin yleensä. Näitä havaitaan aina joskus. Ilmastonmuutoksella ei ole tähän asiaan vaikutusta, kertoo tiedottaja Jan Södersved . Ilmastonmuutoksella on tosin vaikutusta yleisemmin rastaiden elämään. –Kyseessä on muuttolintu, mutta osa niistä viettää talven Suomessa. Jos talvi on leuto, niin ne selviävät metsässä. Meneillään on eräänlainen kokeilu tällä lajilla. Mustarastas tarvitsee ravinnokseen matoja, hyönteisiä ja kotiloita. Sille maistuvat myös marjat, siemenet ja ihmisten jätteistä löytyvät ruoantähteet.