Pääaiheet 100 tuoreinta Verokone Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Vihreiden tuore pätkäpuheenjohtaja Pekka Haavisto: "Kuinka usein olemme olleet sukkaa kutovia miehiä?"

Kansanedustaja Pekka Haavisto oli vihreiden puheenjohtaja 1993–1995 ja nyt on taas Pekka Haaviston aika tarttua vihreiden johtoon. Haavisto muisteli puheessaan puoluevaltuuskunnalle, miten ennen vihreiden puoluekokouksesta näytettiin aina television uutiskuvissa kokousväestä sukkaa kutova mies. –Sitten tuli 2000-luku ja lumilautailijapojat alkoivat tehdä itse pipoja. Sukkaa kutovista miehistä tuli trendikkäitä. Kuinka usein me vihreät olemme olleet sukkaa kutovia miehiä, uusien ajatusten esille tuojia politiikassa? Haaviston mukaan vihreiden uusia ajatuksia on ollut aikanaan soiden ja metsien suojelu ja nykyvuosina vaikka perustulon puolustaminen. Nyt ilmastonmuutoksen torjumisen aikana vihreät puhuu hiilinielujen kehittämisestä. Suomi on EU:n puheenjohtajamaa ensi vuoden heinäkuusta vuoden loppuun. Haaviston mukaan silloin Suomi voi koko Euroopan tasolla pitää esillä ympäristö- ja ilmastokysymyksiä. Haavisto arvosteli kaivoslakia –Joskus sanotaan, että tarvitaanko enää vihreitä, kun muutkin puolueet ovat alkaneet omaksua vihreitä arvoja? Haaviston vastaus puoluevaltuuskunnalle oli, että tarvitaan. Hänen mielestään vihreiden politiikalle on yhä tarvetta, kun ilmastopolitiikka jää talouden jalkoihin, naisten työllistymistä ja tasa-arvoa edistävä perhevapaauudistus on yhä tekemättä ja kun puhutaan pakolaisten auttamisesta, mutta samanaikaisesti leikataan kehitysyhteistyömäärärahoista. Haaviston mukaan vihreillä on myös työsarkaa yhteiskunnassa pätkätyöläisten etujen ajamisessa, naisten palkkatasa-arvon edistämisessä ja siinä, että naisilla on oikeus päättää omasta kehostaan. –Vihreitä tarvitaan siellä, missä kaivoslaki antaa oikeuden ympäristön tuhoamiseen ja koulutuksesta ja tutkimuksesta leikataan. Haavisto mainitsi puheessaan myös syyskuussa kuolleen vihreän liikkeen ensimmäisen puheenjohtajan ja vammaisten oikeuksien edelläkävijän Kalle Könkkölän . Haaviston mukaan vihreät jatkaa Könkkölän perinnettä esteettömän maailman rakentamisessa. Toivomus Touko Aallolle kansanedustajaehdokkuudesta Haavisto antoi kiitosta vihreistä poliitikoista Outi Alanko-Kahiluodolle , joka oli myös ehdokkaana vihreiden puheenjohtajaksi, entiselle puheenjohtajalle Touko Aallolle ja Haaviston mukaan erinomaista työtä Euroopan parlamentissa tehneelle Heidi Hautalalle . Haaviston mukaan vihreiden tavoite tulevissa EU-vaaleissa on yhden lisäpaikan saaminen. Eduskuntavaaleissa tavoite on päästä kolmen suuren puolueen joukkoon. Haavisto toivoi näkevänsä Touko Aallon eduskuntavaaliehdokkaana. Hän ilmoitti myös itse olevansa kansanedustajaehdokkaana. Vihreiden keskeiset vaaliteemat on jo sovittu. Ne ovat ilmastonmuutoksen torjuminen, koulutuksen puolesta puhuminen ja eriarvoisuuden vähentäminen. Haavisto lupasi kiertää ahkerasti maata ennen vaaleja. Ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä Haavisto sanoi, että olisi hyvä, jos sote-uudistus saadaan tällä vaalikaudella valmiiksi. Hänestä pitäisi varmistaa, että kolmannen sektorin eli yhdistysten ja järjestöjen toimijoiden toimintamahdollisuudet sosiaali- ja terveyspalveluissa turvataan. Ay-liikkeen suututtaneesta hallituksen irtisanomislaki-esityksestä Haavisto sanoi, että on tullut tunnelma, että hallitus tekee sanelupolitiikkaa. –On jäänyt vaikutelma, että kaikkea yhteistyötä ei ole edes tavoiteltu. Haavisto ei aio pyrkiä puheenjohtajaksi kesäkuun puoluekokouksessa, vaan hänen puheenjohtajuutensa on väliaikainen puheenjohtajuus kesäkuuhun saakka. Jos vihreät pääsee seuraavaan hallitukseen, Haaviston mukaan puolue-elimet tekevät päätökset puolueen ministereistä. Hän sanoi, että on ollut aikanaan vihreiden ainoa ministeri, vaikka ei ollutkaan puolueen puheenjohtaja.